Kuva: AOP

Uudessa suosikkisarjassa 44 minuuttia seksiä - kuumat kohtaukset ladattiin Pornhubiin

22.05.2020 15:15 - Iiro Myllymäki

Normal People -sarjan tuotanto ei ole mielissään siitä, että intiimejä kohtauksia on ladattu pornosivustolle.

BBC:n tuore suosikkisarja Normal People on herättänyt huomiota seksikohtauksillaan. Vaikka sarjan realistisia seksikohtauksia on kutsuttu jopa ”pornon vastalääkkeeksi”, kyseiset kohtaukset on silti vuodettu suositulle pornosivustolle Pornhubiin. Metro-sivusto kirjoittaa, että sarjasta on ladattu jopa 22-minuuttisia videoita, joihin on koottu sarjan eri seksikohtauksia.

Suomessakin pian nähtävän sarjan vastaava tuottaja Ed Guiney kertoo Variety-lehdelle, että sarjan tuotanto on ryhtynyt toimiin videoiden lataamista vastaan.

- Olemme todella pettyneitä, että sarjasta on otettu pätkiä tällaiseen tarkoitukseen. Se on paitsi tekijänoikeusrikkomus, myös todella epäkunnioittavaa kyseessä oleville näyttelijöille ja koko tekijätiimille, Guiney sanoo.

Normal People -sarjan tuotanto on nyt vaatinut videoita poistettaviksi, ja Metron mukaan videoita on poistettu sivustolta. Pornhubin toimitusjohtaja Corey Price kommentoi, että sivustolla kunnioitetaan tekijänoikeuksia ja heti, kun vastaavanlaisia videoita löydetään, ne poistetaan.

Daisy Edgar-Jones ja Paul Mescal ovat saaneet ylistäviä arvioita roolisuorituksistaan. (kuva: AOP)

Metro kirjoittaa, että sarjassa nähdään 12 jakson aikana yhteensä 44 minuutin verran seksikohtauksia, mikä on suurin piirtein yhden kokonaisen jakson verran. Paul Mescal ja Daisy Edgar-Jones näyttelevät Normal People -sarjan päähahmoja, rakastunutta nuorta paria. Mescal ja Edgar-Jones ovat kertoneet olevansa ylpeitä tekemistään seksikohtauksista, joita on kuvailtu tavanomaista intiimimmiksi ja totuudenmukaisemmiksi.

- Olen kasvanut aikana, jolloin porno on määritellyt paljon, miten ihmiset näkevät seksin. Voi olla hankalaa siirtyä sellaisten videoiden katsomisesta varsinaiseen seksin harrastamiseen ensimmäistä kertaa. Siksi olin niin innoissani, kun näin Normal Peoplen käsikirjoituksen, Paul Mescal sanoo Independentille.

Sarja tulee katsottavaksi Yle Areenaan 29. toukokuuta, ja Yle TV2 alkaa esittää sarjaa 2. kesäkuuta alkaen.

Voit katsoa sarjan trailerin alta tai tästä linkistä.

Lue myös: Seksikohtausten tekoa valvoo nyt uusi ammattikunta - alan asiantuntijoista on suuri pula

Lue myös: Kohuelokuvassa 15-minuuttinen, aito suuseksikohtaus - näyttelijät olivat vastahakoisia

Lähteet: Metro, Independent, Yle

Kilpailut

Uusimmat