Kuva: AOP

Miltä Post Malone näyttäisi ilman lukuisia kasvotatuointejaan? YouTube-video näyttää

26.06.2020 17:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Videolla nähdään, kuinka Post Malonen tatuoinnit poistetaan kuvanmuokkausohjelman avulla.

Uutisoimme muutama päivä sitten räppäri Post Malonen, 24, uudesta päätatuoinnista. Kyseinen kuva löytyy siis miehen ohimolta, joten sen tieltä saivat lähteä myös hiukset. 

Kyseinen päätatuointi ei todellakaan ole ainoa, joka miehen päästä löytyy, vaan niitä on kertynyt useampia myös kasvojen alueelle. 

Moni on ehkä miettinyt sitä, miltä mies näyttäisi ilman tatuointejaan ja nyt siihen on saatu myös vastaus. Eräs photoshop-velho on nimittäin julkaissut YouTubessa videon, jossa hän poistaa miehen tatuoinnit. Video on julkaistu alun perin jo viime vuonna, mutta nyt se on lähtenyt leviämään uudelleen. 

Tähän mennessä video on kerännyt yli 16 miljoonaa katselukertaa, eli asia todellakin kiinnostaa suurta yleisöä. 

"Hän näyttää ilman tatuointeja joltain prinssiltä."

"Kuin Disney-prinssi."

"En tiedä miksi, mutta tätä videota oli jollain tavalla tyydyttävää katsoa."

Videon pääset katsomaan alta.

Post Malone on aiemmin kertonut syyn sille, miksi tatuoi kasvonsa. 

- Haluan näyttää coolilta, ja kenties siksi olen tatuoinut kasvojani. En aina pidä ulkonäöstäni. Musiikkiini se sijaan olen tyytyväinen, olen tehnyt kappaleitteni eteen paljon töitä, Post Malone on kertonut GQ-Style-lehdelle. 

Koko jutun aiheesta pääset lukemaan täältä

Lue myös: Post Malone ajautui tekijänoikeuskiistaan - jättihitti johti oikeusjuttuun

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat