Kuva: AOP

Tom Hanksin sotaelokuva ei päädykään teattereihin - tähdelle tilanne on "sydäntäsärkevä"

09.07.2020 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hanks kommentoi asiaa The Guardian -julkaisulle.

Tom Hanksin, 63, käsikirjoittama ja tähdittämä Greyhound-elokuva ei päädy elokuvateattereihin, sillä Apple on ostanut sen jakeluoikeudet omaan Apple TV+ -suoratoistopalveluunsa.

Hanks oli kuvaillut päätöstä "sydäntäsärkeväksi", sillä hän olisi ehdottamasti halunnut, että ihmiset näkevät elokuvan valkokankailta.

- Tämä on sydäntäsärkevää. En halua olla vihainen Applen johtajille, mutta tietenkin siinä, miltä elokuva kuulostaa ja näyttää striimissä, on eroja teattereihin, Hanks kertoi The Guardian -julkaisun haastattelussa.

Elokuvassa Hanks näyttelee veteraanisotilasta, joka toimii ensimmäistä kertaa kapteenina suojellakseen laivoja, tarvikkeita ja sotilaita toisen maailmansodan aikana, kun ryhmä ylittää Atlantia.

Greyhound julkaistaan Applen palvelussa 10. heinäkuuta. Alun perin sen piti tulla jo kesäkuussa elokuvateattereihin, mutta koronapandemia siirsi julkaisua.

Trailerin voit katsoa alta tai tästä.

Lue myös: Tom Hanks haluaisi näytellä ikonista pahista - "Se olisi mahtavaa"

Lue myös: Koronatartunnan saanut Tom Hanks päivitti tilannettaan: "Mennään päivä kerrallaan"

Lähde: LadBible

Kilpailut

Uusimmat