Kuva: AOP

Kanye West ei pyrikään presidentiksi - kananlennoksi jäänyt kampanja herätti huolta ja hilpeyttä

15.07.2020 15:30 - Roy Kokkonen

Räppäri jättäytyy presidentinvaaleista kymmenen päivää kestäneen kampanjan jälkeen, kertoo Intelligencer.

Räppäri Kanye West, 43, hämmensi yhdysvaltalaisäänestäjiä ilmoittautumalla ehdolle tämän vuoden presidentinvaaleihin. Hän kertoi asiasta 4. heinäkuuta, Yhdysvaltojen kansallispäivänä.

Nyt hän on kääntänyt kelkkansa. West ei pyrikään presidentiksi, kertoo Intelligencer. Asian vahvisti Westin kampanjatiimiin kuuluva Steve Kramer tiistaina 14. heinäkuuta.

- Hän on ulkona, Kramer sanoi.

Kramer ei paljastanut tarkempia tietoja syistä, miksi West jätti leikin kesken. Hänen mukaansa Westin kampanjatiimiin oli ehditty palkata jo 180 ihmistä, mutta nyt kaikki on peruttu. 

Vain kymmenen päivää kestäneen kampanjan aikana West ehti kuitenkin kertoa poliittisista kannoistaan. Suorasanaiset ja erikoiset kannanotot saivat jotkut epäilemään, oliko West tosissaan kampanjointinsa kanssa.

Edusti Birthday Party -puoluetta

Talouslehti Forbesin haastattelussa rap-artisti kertoi vastustavansa rokotteita ja abortteja. Aiemmin hän on kannattanut Donald Trumpia, mutta teki haastattelussa pesäeron jatkokautta havittelevaan istuvaan presidenttiin.

Samassa haastattelussa hän kertoi kuuluvansa uuteen Birthday Party -nimiseen puolueeseen. Nimen voi tulkita sanaleikkinä, birthday tarkoittaa syntymäpäivää, mutta party-sanalla on monta merkitystä. Se voi tarkoittaa joko juhlia tai poliittista puoluetta.

Kun Westiltä kysyttiin puolueen nimestä, hänen vastauksensa oli lyhyt ja ytimekäs.

- Kun me voitamme, kaikilla on syntymäpäivät, hän sanoi.

Lähipiiri oli huolissaan mielenterveydestä

Viime viikolla TMZ uutisoi, että Westin perhe on huolissaan miehestä. Lehden lähteiden mukaan West kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Räppärin lyhyeksi jäänyt kampanja sai paljon mediahuomiota. Monet julkisuuden henkilöt ottivat kantaa Westin ilmoitukseen, jotkut enemmän, toiset vähemmän tosissaan.

Muun muassa seurapiiritähti Paris Hilton intoutui pilkkaamaan Westin kampanjaa kertomalla Twitterissä pyrkivänsä presidentiksi. Kieli poskessa tehdyllä kampanjavideolla hän kertoi muun muassa maalauttavansa Valkoisen talon pinkiksi, jos tulisi valituksi. Myös Lizzie McGuire -tähti Hilary Duff ja laulaja Toni Braxton vitsailivat ryhtyvänsä ehdokkaaksi.

Toisaalta esimerkiksi Teslan toimitusjohtaja Elon Musk asettui kannattamaan Westiä, kuten teki myös Westin vaimo Kim Kardashian.

Lue myös: Presidentiksi aikova Kanye West ei enää kannata Trumpia: "Otan punaisen hatun pois nyt"

Lue myös: Kim Kardashianista tulee miljardööri - Kanye West onnitteli Twitterissä jakamalla kuvan tomaatista

Lähteet: Intelligencer, Forbes, TMZ

Kilpailut

Uusimmat