Kuva: Yle Teema & Fem

Tänään tv-ensi-illassa: Yksi viime vuosien parhaista elokuvista - palkittiin kolmella Oscarilla

25.09.2020 07:15 - Iiro Myllymäki

Whiplash-elokuva on kerännyt ylistäviä arvosteluja.

Tänään Suomen-tv-ensi-illassa nähdään vuoden 2014 Whiplash-draama. Huippuarvostelut saanut elokuva kertoo kunnianhimoisesta nuoresta jazz-rumpali Andrew Neymanista (Miles Teller), joka haluaa nousta eliittiopinahjonsa huippusoittajaksi. Konservatorion pahamaineinen mutta ansioitunut soitonopettaja Terence Fletcher (J.K. Simmons) ryhtyy koulimaan Andrew’ta patistaen tätä kykyjensä ja lopulta hulluuden rajamaille.

Whiplash palkittiin kolmella Oscar-pystillä. Se sai palkinnot parhaasta leikkauksesta, parhaasta äänityksestä ja miessivuosasta (Simmons). Mestariteokseksi ylistetty elokuva palkittiin myös merkittävällä Sundance-elokuvafestivaalilla. Elokuvan on ohjannut Damien Chazelle, jonka ohjausrepertuaarista löytyy myös muun muassa hittielokuva La La Land.

Whiplash on eittämättä yksi viime vuosien arvostetuimmista elokuvista. IMDB-elokuvasivuston kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listauksessa Whiplash on parhaillaan sijalla 46 yhtenä listauksen tuoreimmista elokuvista. Suomessa elokuvalle antoivat täydet viisi tähteä esimerkiksi Episodi ja Iltalehti.

Leffan trailerin näet alta tai tästä linkistä.

Whiplash
Yle Teema Fem
21.00

Lue myös: Bradley Cooper täräyttää suorat sanat palkintogaaloista - ei ole koskaan voittanut Oscaria

Lue myös: Oscarien ehdot tiukentuvat - parhaaksi elokuvaksi valittavan tulee olla entistä monimuotoisempi

Lähde: IMDB

Kilpailut

Uusimmat