Kuva: Nelonen/Lars Johnson

Tänään Temptation Islandin iltanuotiolla epäilys nostaa päätään: 'Joitakin ihastumisen merkkejä on'

22.10.2020 07:15 - Emmi Moilanen

Illan jaksossa vietetään myös sporttisia treffejä.

Tämän illan Temptation Island Suomi -jaksossa niin miesten kuin naistenkin saarella herätään bileiden jälkeisissä tunnelmissa. Kongi kumahtaa ja juontaja Sami Kuronen lupaa, että asiaa puidaan myöhemmin iltanuotiolla.

Päivä jatkuu sporttisissa merkeissä, sillä miesten saaren väki lähtee urheilullisille ryhmätreffeille jäähalliin.

- Kyllä eiliseltä on vielä vähän rapsakka olo, voi olla, että pitää luistella vähän hitaampaa, eräs miehistä tuumaa vetäessään luistimia jalkaansa.

Ryhmätreffien aikaansaama iloinen tunnelma muuttuu iltaa kohden vakavaksi, kun varatut suuntaavat kohti iltanuotiota. Miesten mielissä risteilevät useat erilaiset tuntemukset.

- Aika toivoton olo, en tiedä, mitä sieltä toiselta puolelta pystyisi kuulemaan, mikä voisi muuttaa asian, yksi varatuista tuumaa ennen videon katselua.

Myös toisen varatun miehen mieleen alkaa hiipiä pieni epäilys siitä, voisiko oma kumppani toisella saarella mahdollisesti ihastua toiseen.

- Kyllä alkaa tuossa näkyä vähän ihastumisen merkkejä. Itselle tulee pieni kuumotus, että olenko sittenkään täysin korvaamaton. Uskon kyllä, että olen mutta silti herää pieni epäilys, voisiko tuosta tulla jotain enemmänkin.

- Eli huomaat muitakin kemiaa kuin kaveruuden, Kuronen kysyy.

- Kyllä siinä jotakin ihastumisen merkkejä on. Ihastumisellehan ei mahda mitään mutta jos sitä tietoisesti viedään eteenpäin ja seuraavalle tasolle, sitten se alkaa olla jo sitä rajojen rikkomista.

Temptation Island Suomi

Nelonen

Klo 21.00

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat