Kuva: AOP

Machine Gun Kelly on hakenut apua huumeriippuvuuteensa - Megan Fox tukee rakastaan

02.12.2020 22:15 - Lauri Kujanpää

Pahimmillaan räppäri ei päässyt edes talosta ulos ennen kuin sai huumeita.

Räppäri Machine Gun Kelly, 30, on paljastanut, että hän on hakenut apua, jotta pääsisi irti huumekoukustaan.

Mies kertoi Dave Francon haastattelussa, että haluaa keskittyä nyt elämään selvinpäin.

- Minun huumeeni ovat tällä hetkellä onnellisuus ja sitoutuminen taiteeseen. Mielummin näin kuin että olisin sitoutunut paheeseen, jonka luulin luovan taidetta.

Machine Gun Kelly sanoo, että pahimmillaan ei päässyt edes ulos talosta ilman huumeita.

- En edes astunut ovesta ulos ennen kuin "lääkemieheni" toi minulle sen, mitä tarvitsen. Silloin siitä tulee ongelma. Sitä luulee, että ei voi luoda taidetta ilman huumeita. Mutta jos se menisi niin, eikö kaikki voisi tehdä albumeita ja kappaleita aineiden vaikutuksen alaisena?

Räppäri on tällä hetkellä prosessin alkuvaiheessa ja on käynyt vasta kerran terapeutilla.

- Se oli ensimmäinen kerta ikinä, kun olin tuollaisessa. Tämä ei todellakaan ole asia, joka tapahtuu yhdessä yössä. Edelleenkin revin hiuksia päästäni ja mietin, miten tästä oikein selviää.

Miehen naisystävä Megan Fox on ollut tukemassa rakastaan.

- Kun on Meganin kaltainen ihminen elämässä, niin pimeät yöt pärjää paremmin. Se todellakin auttaa, kun on joku koko ajan siinä mukana.

Megan Fox ja Machine Gun Kelly. (kuva: AOP)

Lue myös: Ensimmäinen virallinen yhteiskuva - Megan Fox poseerasi uuden rakkaansa kanssa punaisella matolla

Lue myös: Megan Fox hakee avioeroa - on seurustellut jo kuukausien ajan muusikkorakkaansa kanssa

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat