Kuva: AOP

Helmi-Leena Nummela kertoo uupumisestaan salikuvan yhteydessä: "Kaikki meni jotenkin yli"

18.01.2021 12:15 - Iiro Myllymäki

Nummela kertoo suorittaneensa äitiyttä ja töitä ja tämän vuoksi uupuneensa loppuvuodesta.

Näyttelijä Helmi-Leena Nummela, 34, on jakanut sosiaalisessa mediassa kokemuksensa uupumisesta. Nainen avautuu aiheesta salikuvan yhteydessä.

Roope Salmisen, 31, kanssa huhtikuussa lapsen saanut Nummela kertoo Instagramissa, että kävi kuntosalilla nyt kahden kuukauden tauon jälkeen. Tauko oli tullut, koska nainen uupui marraskuussa.

”Mulla meni kaikki jotenki yli marraskuussa. Suoritin kuvauksia, äitiyttä ja treenaamista kaikkia sata lasissa ja uuvuin”, Nummela kirjoittaa.

Nainen pohtii kokemaansa sitä taustaa vasten, että monet kokivat viime vuonna pakkopysähtymisen koronan takia ja tätä kautta oppivat jotakin uutta itsestään.

”Minä senku paahdoin ja ajattelin, et jos pysähdyn, ni jotain hirveetä tapahtuu. Ei tapahtunut. Ja nyt tästä tuli se "silmäni avautuivat, kun uskalsin pysähtyä" - päivitys”, Nummela kirjoittaa.

Naisen koko päivityksen pääset katsomaan alta tai tästä linkistä.

Roope Salminen ja Helmi-Leena Nummela ovat päättäneet olla jakamatta perhearkensa kuulumisia sosiaalisessa mediassa. Salminen on selittänyt päätöstä sillä, että haluaa pitää kiinni lapsen yksityisyydestä. Pääset lukemaan aiheesta lisää tästä jutusta.

Lue myös: Krisse Salminen lähetti julkisen onnittelun tuoreille vanhemmille Helmi-Leenalle ja Roopelle - katso

Lue myös: Roope Salminen kannustaa ystäväänsä uuden Putous-kauden kynnyksellä: "Duunatkaa paras Putous ikinä"

Kilpailut

Uusimmat