Kuva: AOP

Demi Lovato kertoo traumaattisesta neitsyyden menettämisestä: "Hän ei joutunut siitä vastuuseen"

17.03.2021 23:15 - Iiro Myllymäki

Laulaja kertoo paljastavassa dokumenttisarjassa, että hän menetti neitsyytensä, kun hänet raiskattiin.

(Sisältövaroitus: artikkeli sisältää kuvausta seksuaalisesta väkivallasta.)

Laulaja Demi Lovato, 28, avaa elämänsä synkimpiä hetkiä uudessa dokumenttisarjassa Dancing with the Devil. Kirjoitimme aiemmin, että hän puhuu dokumentissa avoimesti retkahtamisestaan takaisin huumeiden ongelmakäyttäjäksi ja tästä seuranneesta yliannostuksestaan.

Lovato kertoo dokumentissa myös tulleensa raiskatuksi kaksi kertaa. Nainen kertoo, että hän menetti neitsyytensä, kun hänet raiskattiin hänen ollessaan teini. Tuohon aikaan Lovato oli Disney Channelilta tuttu teinitähti.

- Menetin neitsyyteni, kun minut raiskattiin. Me muhinoimme, mutta sanoin, että tämä ei mene tämän pidemmälle ja että olen neitsyt enkä halua menettää neitsyyttäni tällä tavalla. Sillä ei ollut merkitystä hänelle. Hän teki sen silti. Ajattelin, että se oli minun syytäni, koska menin huoneeseen hänen kanssaan ja kuhertelimme, Lovato kertoo dokumentissa USA Todayn mukaan.

Lovato huomauttaa, että tuohon aikaan hänen imagonsa oli hyvin puhtoinen. Lukuisat Disney Channelin suositut esiintyjät, kuten Lovato, Miley Cyrus ja Jonas Brothers -veljekset, käyttivät julkisesti siveyssormusta, jolla viitattiin lupaukseen odottaa seksiä vasta avioliittoon. Lovato koki, ettei voi avoimesti kertoa raiskauksestaan. Tämä liittyi hänen saamaansa kristittyyn kasvatukseen ja myös siihen, että hän oli huomannut Rihannan saaneen paljon syyllistämistä osakseen tultuaan poikaystävänsä Chris Brownin pahoinpitelemäksi. Lovato sanoo kertoneensa jollekulle raiskauksesta, mutta hänen miespuolinen raiskaajansa ei joutunut koskaan vastuuseen teostaan.

- Naisia painetaan alas enemmän kuin miehiä, etenkin kun on 15-vuotias ja lapsitähtiroolimalli. Minun #MeToo-tarinani on se, että tällainen asia tehtiin minulle, eikä hän joutunut siitä vastuuseen. Häntä ei otettu mistään elokuvasta pois, Lovato sanoo.

Lovato kertoo, että traumaattisen kokemuksen jälkeen hän joutui näkemään tekijää ”koko ajan” ja reagoi tilanteeseen itsetuhoisella käytöksellä. Hän kertoo lakanneensa syömästä ja viillelleensä itseään.

- Bulimiani meni niin pahaksi, että aloin oksentaa verta ensimmäistä kertaa.

"Hän jätti minut kuolemaan"

Demi Lovato koki seksuaalista väkivaltaa myös kesällä 2018. Tämä tapahtui hänen yliannostuksen ottamisensa yhteydessä. Lovato oli ollut juhlimassa ystäviensä kanssa kaupungilla, ja juhlat jatkuivat hänen kodissaan. Kun vieraat olivat poistuneet, Lovato soitti varhain aamulla yhdelle huumekauppiaistaan. Tämä toi naiselle huumeita, ja Lovaton mukaan tässä yhteydessä myös käytti häntä hyväkseen. Hänet vietiin sairaalaan yliannostuksen seurauksena.

- Kun hän oli käyttänyt minua hyväkseen, hän kirjaimellisesti jätti minut siihen kuolemaan. Kun heräsin sairaalasta, minulta kysyttiin, olinko harrastanut suostumuksellista seksiä. Muistin välähdyksenä, että tämä mies oli päälläni ja vastasin ”kyllä”. Vasta kuukausi yliannostuksen jälkeen tajusin, että en ollut millään lailla kyvykäs siinä tilanteessa tekemään päätöstä suostumuksesta, Lovato sanoo.

Demi Lovaton neliosainen dokumenttisarja käynnistyy YouTubessa maaliskuun 23. päivä, jolloin katsottaviksi tulee kaksi ensimmäistä osaa. Kolmas osa julkaistaan tästä viikon päästä ja viimeinen osa puolestaan tästä viikkoa myöhemmin. Huhtikuun 2. päivä naiselta julkaistaan uusi albumi Dancing with the Devil… The Art of Starting Over.

Lue myös: Demi Lovato tyrmää ankaran dieettikulttuurin: 'Laihduin, kun lopetin kalorien laskemisen'

Lue myös: Vuoden 2018 yliannostus jätti Demi Lovatolle aivovaurion

Lähde: USA Today

Kilpailut

Uusimmat