Kuva: AOP

Batmanin oli tarkoitus antaa suuseksiä Catwomanille tv-sarjassa - tuotantoyhtiö kielsi jyrkästi

15.06.2021 22:15 - Iiro Myllymäki

Seksikohtausta suunniteltiin Harley Quinn -animaatiosarjaan.

Aikuisille suunnatussa Harley Quinn -animaatiosarjassa oli tarkoitus nähdä seksikohtaus Batmanin ja Catwomanin välillä. Sarjan luoja ja vastaava tuottaja Justin Halpern kertoo Varietyn haastattelussa, että idea kuitenkin torpattiin nopeasti DC Entertainment -tuotantoyhtiön taholta.

- Harleyn kolmannella kaudella oli tarkoitus olla kohtaus, jossa Batman antaa suuseksiä Catwomanille. DC sanoi siihen, että ”ette todellakaan voi tehdä noin”. He sanoivat, että ”sankarit eivät tee tuollaista”. Totesimme siihen, että ovatko sankarit siis itsekkäitä rakastajia. He sanoivat, että ”kyse on siitä, että myymme näillä sankarihahmoilla leluja ja on hankala myydä leluja, jos Batman myös antaa suuseksiä jollekin”, Halpern kertoo.

Harley Quinn -sarjassa on nähty myös seksuaalista sisältöä. Esimerkiksi Harley Quinn on nähty menemässä sänkyyn yhdessä ystävänsä Poison Ivyn kanssa. Halpern toteaa, että pahishahmojen kanssa tekijöillä onkin enemmän vapauksia kuin sankarihahmojen kanssa. Lisäksi sarjassa esitetään suorasukaista väkivaltaa ja kiroillaan.

Vuonna 2019 alkaneesta animaatiosarjasta on esitetty kaksi kautta, ja ainakin kolmas on vielä tulossa. Sarjaa esitetään HBO Max -palvelussa. Sarjan trailerin näet alta.

Lue myös: Batman-rooliin kaavailtiin yllätysnimeä, jos Ben Affleck olisi kieltäytynyt - "Puhuimme paljon"

Lue myös: Marvel-tähti haluaa näytellä Batman-pahista - marssi jopa elokuvayhtiöön ilmoittamaan asiasta

Lähde: Entertainment Weekly

Kilpailut

Uusimmat