Kuva: All Over Press

Ben Affleck ja Jennifer Lopez opettelevat uusperhe-elämää - "Lapset ovat molemmille ykkösprioriteetti"

25.08.2021 11:15 - Senja Rapila

Yhteistä kotia etsivä pariskunta on aloittanut perheidensä yhteensovittamisen.

2000-luvun alussa kaksi vuotta seurustelleet Ben Affleck, 49, sekä Jennifer Lopez, 52, alkoivat tapailemaan uudelleen tämän vuoden toukokuussa. Kesäkuussa jo uutisoimme, että Affleck halusi esitellä lapsensa Lopezille, mutta tuolloin hänen eksänsä Jennifer Garner laittoi liinat tiskiin parin nopeatahtisen etenemisen vuoksi. Lapset tutustuivat Lopeziin kuitenkin hieman tapauksen jälkeen.

Nyt lähteet ovat kertoneet E! Online -sivustolle, että Affleck ja Lopez viettävät enemmän ja enemmän yhdessä aikaa, sekä parina että uusioperheenä.  Affleckilla on kolme lasta (Violet, Seraphina sekä Samuel) ja Lopezilla on kaksi lasta (Emme ja Max) edellisistä avioliitoistaan.

- Heistä on ollut hauskaa touhuta suurena perheenä ja lapset nauttivat toisiinsa tutustumisesta. Lapset ovat molemmille, Jenniferille sekä Benille, ykkösprioriteetti, lähipiiristä kerrotaan.

- Heille on tärkeää tehdä sellaisia asioita yhdessä, jotka tekevät heidän perheensä onnelliseksi.

Tällä hetkellä Affleck ja Lopez metsästävät aktiivisesti yhteistä kotia. Pari on nähty miljoonakotien asuntonäytöissä sekä ajelemassa erilaisilla asuinalueilla Los Angelesissa. Aiemmin tässä kuussa pari kävi katsomassa yli 72 miljoonan dollarin luksuskartanoa, mutta tiettävästi kauppoja ei syntynyt.

Lue myös: Jennifer Lopez ja Ben Affleck ovat "loppuelämän" suhteessa, lähipiiri: "He ovat luotuja toisilleen"

Lue myös: Ben Affleckin kanssa yhteistä elämää rakentava Jennifer Lopez: "En ole koskaan voinut paremmin"

Lue myös: Jennifer Lopezin eksä julkaisi toukokuussa kuvan, joka sekoitti somen - kertoo nyt mistä oli kyse

Lähde: E! Online, E! Online

Kilpailut

Uusimmat