Kuva: AOP

Daniel Craig mursi vastanäyttelijän nenän James Bond -leffan kuvauksissa - muistelee nyt tilannetta

29.09.2021 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Daniel Craig muisteli The Graham Norton Show -ohjelman haastattelussa 007 Spectre -elokuvan kuvauksia, joissa oli sattunut pieni tapaturma.

Näyttelijä Daniel Craig, 53, on antanut viime aikoina paljon haastatteluja, sillä hänet nähdään viimeistä kertaa James Bond -agentin roolissa 007 No Time To Die -elokuvassa, joka tulee ensi-iltaan 30. syyskuuta

Craig oli muistellut tuoreessa The Graham Norton Show -ohjelman haastattelussa 007 Spectre -elokuvan kuvauksia, joissa oli sattanut ikävä tapaturma. Craig oli nimittäin vahingossa murtanut Dave Bautistan, 52, joka näytteli herra Hinxiä, nenän.

- Teimme taistelukohtauksen ja opettelimme sitä viikkoja. Bautista on iso mies ja hän heitteli minua seiniä päin.

- Rikoin sitten hänen nenänsä vahingossa. Osuin nyrkillä hänen nenäänsä, jolloin kuului rusahdus ja hän juoksi pois. Säikähdin, että hän suuttui, mutta hän olikin rennosti ja sanoi, että kaikki on kunnossa. Hän on paljon kovempi kuin minä.

Craig oli myös loukannut polvensa Spectren kuvauksissa. Voit katsoa haastattelun alta tai tästä.

Bautista oli huomannut Craigin haastattelun ja jakanut Twitter-sivullaan vanhan kuvan, joka oli otettu heti tapaturman jälkeen.

"Otin tämän kuvan heti sen jälkeen, kun olin siistiytynyt", mies kirjoitti nauruhymiön saattelemana.

Näet twiitin alta. Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Spekulaatiot Daniel Craigin seuraajasta James Bondina ovat käyneet kuumina, ja niminä on väläytelty muun muassa Idris Elbaa, Tom Hardya ja Tom Hiddlestonea.

Lue myös: Marvel-tähti haluaa näytellä Batman-pahista - marssi jopa elokuvayhtiöön ilmoittamaan asiasta

Lue myös: Uutta James Bondia aletaan etsiä ensi vuonna - tuottaja ampuu jo alas yhden vaihtoehdon

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat