Kuva: AOP

Uutta James Bondia aletaan etsiä ensi vuonna - tuottaja ampuu jo alas yhden vaihtoehdon

27.09.2021 23:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Tuottaja Barbara Broccoli torppaa ajatukset naispuolisesta James Bondista.

Daniel Craigille, 53, aletaan etsiä seuraajaa James Bondin rooliin vasta vuoden 2022 puolella. Bond-elokuvien tuottaja Barbara Broccoli on vahvistanut asian haastatteluissa. Daniel Craig nähdään agentin roolissa vielä 007 No Time To Die -elokuvassa, joka tulee ensi-iltaan 30. syyskuuta.

- Haluamme tarjota Danielille juhlistamisen aikaa. Ensi vuonna alamme miettiä tulevaisuutta, Broccoli kertoo BBC Radio 4:n Today-ohjelmassa.

Tuottaja sanoo, että hänen on vieläkin hieman vaikea uskoa, että Craig todella on jättämässä roolin. Craigin Bond-urasta tuli lopulta viiden elokuvan ja 15 vuoden mittainen. Broccoli sanoo, että mies jättää suuret saappaat täytettäviksi.

- Hän tiesi, että rooli muuttaisi hänen elämänsä, ja niin se tekikin. Hän antoi meidän tutkia Bondin tunne-elämää ja pääsimme sukeltamaan hahmon monipuolisuuteen, Broccoli sanoo.

Barbara Broccoli (kuva: AOP)

Yhden arvelun Daniel Craigin seuraajasta Broccoli ampuu heti alas. Seuraava Bond ei hänen mukaansa tule olemaan nainen.

- James Bond on mieshahmo. Toivon, että tulee hyvin monia elokuvia, jotka naiset ovat tehneet ja jotka ovat suunnattuja naisille ja kertovat naisista. Mielestäni meidän ei tule ottaa mieshahmoa ja laittaa naista esittämään häntä, Broccoli sanoo PA Medialle.

Myös Craig on sanonut vastaavaa. Hän kertoi hiljattain Radio Timesin haastattelussa, että Bondista ei tulisi tehdä naista, vaan naisille tulee kirjoittaa omat vaikuttavat roolinsa.

Spekulaatiot Daniel Craigin seuraajasta James Bondina ovat käyneet kuumina, ja niminä on väläytelty muun muassa Idris Elbaa, Tom Hardya ja Tom Hiddlestonea. Elokuvien roolittaja Debbie McWilliams on kertonut monista vaatimuksista, joita Bondin näyttelijälle on.

- Kyseessä on joku, joka pystyy pitämään puolensa, on hyvännäköinen, fyysinen ja kykenee hoitamaan roolin lisäksi myös sitä ympäröivän härdellin, McWilliams on sanonut.

Roolittajan mukaan viimeisen sanan Bond-näyttelijän valinnasta sanoo elokuvien tuotannosta vastaavaa Eon Productionsia pyörittävä Broccolin perhe, mutta valinnassa ovat mukana myös roolittaja, elokuvastudio ja ohjaaja.

Lue myös: No Time To Dien ohjaajan mukaan Sean Conneryn Bond oli raiskaaja - nyt kaikki on toisin

Lue myös: Daniel Craig murtui kyyneliin uutuusleffan kuvauksissa - "Mielipiteistäni on ollut paljon puhetta"

Lähteet: Deadline, Independent

Kilpailut

Uusimmat