Kuva: Lars Johnson/Nelonen

Viivi, 18, ja Valtteri, 21, epäröivät Temppareihin lähtöä matkalaukun pakkaamiseen asti - kertovat syyt

10.11.2021 22:15 - Iiro Myllymäki

Kun Viivin äiti ehdotti parille Temptation Island Suomeen lähtemistä, vastauksena oli ensin tiukka ei.

Yksi Temptation Island Suomen seuraavan kauden pareista on heinolalaiset Viivi, 18, ja Valtteri, 21. Ennen Temppareita pari on pitänyt yhtä noin vuoden ajan. Pariskuntaa yhdistää esimerkiksi kiinnostus korkeatasoiseen elämäntyyliin, johon kuuluvat hienot autot ja merkkivaatteet.

Viivi ja Valtteri kertovat Voice.fi:n haastattelussa, että Viivin äiti yllytti pariskuntaa hakemaan Temptation Islandiin vitsillä. Parin ensireaktio oli tiukka ei.

- Kieltäydyimme heti, että emme varmana mene. Olen ollut todella skeptinen tuota formaattia kohtaan. En olisi ikinä voinut kuvitella, että menen tuonne, Valtteri sanoo.

(kuva: Lars Johnson/Nelonen)

Pari kuitenkin päätyi pian täyttämään hakulomakkeen ainutlaatuisten kokemusten toivossa. He olivat kuitenkin epävarmoja lähdön suhteen hyvin pitkään.

- Olimme aika epävarmoja matkalaukun pakkaamiseen asti, että uskallammeko ja viitsimmekö lähteä. Itse välitän hyvin paljon siitä, mitä muut ajattelevat. Pelotti, mitä jos läheiset reagoivat tähän niin, etteivät halua olla samalla tavalla enää tekemisissä, Viivi sanoo.

Myös Valtterilla oli ensin samanlaiset pohdinnat.

- Sitten mietin, että jos joku katkaisee välit tämän takia, hän ei vain kuulu minun ympyrääni, Valtteri sanoo.

Miehen mukaan pariskunnalla on kaverit tukenaan Temptation Island -kokemuksessa, joten huoli oli turha.

Kaikkien tulevan kauden pariskuntien haastattelut pääset kuuntelemaan alta tai Podplaysta. Temptation Island Suomen kymmenes kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa 24. marraskuuta. Kausi on kuvattu Espanjassa Marbellassa.   

Lue myös: Pelkääkö Sami Kuronen Temptation Island Suomi -ohjelman maineen puolesta kohujen jälkeen?

Lue myös: Temptation Island -parit järkyttyivät sinkkumiehen seksuaalirikossyytteistä: "Tulee kylmät väreet"

Lue myös: Terapeutti ja äiti olivat huolissaan Elisan, 22, osallistumisesta Temppareihin - "Lähdin sitten kumminkin"

Kilpailut

Uusimmat