Kuva: Nelonen / Lars Johnson

IS: Tempparit-Tony saanut kuvausten jälkeen törkyä niskaansa - työpaikalla kuultu lausahdus järkytti

30.12.2021 11:45 - Iiro Myllymäki

Tony kertoo Ilta-Sanomille, että asiattomia kommentteja on tultu laukomaan esimerkiksi työpaikalla ja kaupassa.

Tony, 22, ja Jemina, 22, poistuivat Temptation Island Suomi -ohjelman kuvauksista kesken kaiken parhaillaan televisiossa pyörivällä kaudella. Pariskunta päätyi eroon ja poistui ohjelmasta keskiviikkona nähdyssä jaksossa.

Tony kertoo nyt Ilta-Sanomien haastattelussa, että ohjelman myötä tullut julkisuus on tuonut mukanaan paljon asiattomia kommentteja. Mies kertoo, että hän on kohdannut asiattomia kommentteja sekä sosiaalisessa mediassa että julkisilla paikoilla, ja kommenttien käsitteleminen on vienyt paljon voimia. Ilkeitä kommentteja on tullut vastaan jopa työpaikalla.

- Työpaikalla on esimerkiksi tultu sanomaan, että ”onneksi äitisi on kuollut, ettei hänen tarvitse katsoa poikaansa, joka nolaa itsensä koko kansan edessä”, Tony sanoo IS:n haastattelussa.

Jemina ja Tony päätyivät eroamaan ohjelman kuvauksissa, mutta nyt suhdetta on lämmitelty uudelleen. (kuva: Lars Johnson/Nelonen)

Myös miehen mielenterveyttä on kyseenalaistettu.

- Kaupassa eräs ventovieras nainen veti minua hihasta ja sanoi, että hän on terveydenhoitoalalla töissä ja on aivan varma, että olen sosiopaatti. Hän kehotti minua hakeutumaan hoitoon ja tarjoutui soittamaan hätänumeroon, Tony kertoo.

Tonylla koetti toinenkin elämänmuutos syksyllä, kun hän aloitti jatko-opinnot Joensuussa. Mies kertoo Ilta-Sanomille, että hän kuitenkin päätti lopettaa opinnot kesken ja palasi Turkuun asumaan. Tony selittää päätöstä henkilökohtaisilla asioilla, joissa osuutensa on ollut Temppareista tulleessa rankassa palautteessa. Hän sanoo, ettei kyennyt keskittymään opintoihin täysillä ja halusi palata tukiverkostonsa luo Turkuun.

Tony paljastaa Ilta-Sanomille, että tällä hetkellä he lämmittelevät Jeminan kanssa suhdettaan uudelleen. Suhde ei ole miehen mukaan ainakaan vielä edennyt seurusteluksi asti.

- Toivon tietysti, että tästä tulee vielä jotain, mutta tässä vaiheessa otamme päivän kerrallaan, Tony kertoo.

Kaikkien Temptation Island Suomi -kauden kymmenennen kauden pariskuntien haastattelut pääset kuuntelemaan alta tai Podplaysta.

Lue myös: Jemina, 21, oli aiemmin Temppareissa sinkkuna ja nyt varattuna - "Nyt oli koko ajan menettämisen pelko"

Lue myös: Temptation Island -parit järkyttyivät sinkkumiehen seksuaalirikossyytteistä: "Tulee kylmät väreet"

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat