Kuva: AOP

Jake Gyllenhaal tutustui Brad Pittiin, kun hän teki Jennifer Anistonin kanssa roisia elokuvaa

13.01.2022 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Vuonna 2002 Gyllenhaal ja Aniston näyttelivät The Good Girl -elokuvassa. Tuolloin Aniston oli naimisissa Brad Pittin kanssa.

Jake Gyllenhaal, 41, ja Jennifer Aniston, 52, tähdittivät yhdessä vuonna 2002 julkaistua The Good Girl -elokuvaa. Elokuva sisältää paljon seksikohtauksia ja viime vuonna Gyllenhaal kertoi, että kohtaukset olivat hankalia

-  Seksikohtaukset ovat todella hankalia, sillä niitä on aina katsomassa 30-50 ihmistä. Se ei todellakaan sytytä minua, vaan tekee hommasta todella mekaanista. Se on tavallaan kuin tanssia, jossa teemme koreografiaa kameralle, hän selitti.

Nyt Gyllenhaal muistelee W Magazinen haastattelussa, että tapasi kuvausten aikana myös Anistonin aviomiehen Brad Pittin, 58, ensimmäistä kertaa. Gyllenhaal oli vaivaantunut, sillä hän ihaili Pittiä kovasti.

- Muistan, kuinka olin kättelemässä häntä, mutta löin vahingossa ovea. Pittin ilmekään ei värähtänyt, vaan hän sanoi itsevarmasti ja kiltisti: "Kaikki hyvin.". Hän oli todella ihana minua kohtaan ja itse olin ihailusta sekaisin, Gyllenhaal sanoo. 

Vuonna 2002 ilmestynyt The Good Girl eli Kiltti tyttö -elokuva Anistonin näyttelemästä Justine Lastista, joka on naimisissa, mutta rakastuu Gyllenhaalin hahmoon. Lopulta hänen on päätettävä jatkaako hän entistä elämäänsä, vai aloittaako uuden.

Brad Pitt ja Jennifer Aniston olivat naimisissa vuosina 2000-2005. 

Brad Pitt ja Jennifer Aniston olivat naimisissa useamman vuoden. (kuva: AOP)

Lue myös: "Se oli kidutusta" - Jake Gyllenhaal avautui seksikohtausten kuvaamisesta Jennifer Anistonin kanssa

Lue myös: Jake Gyllenhaalin tähdittämä trilleriuutuus karmii selkäpiitä - katso sykettä nostattava traileri

Lähde: E News!

Kilpailut

Uusimmat