Kuva: AOP

"Se oli kidutusta" - Jake Gyllenhaal avautui seksikohtausten kuvaamisesta Jennifer Anistonin kanssa

06.10.2021 13:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

The Good Girl -elokuva julkaistiin vuonna 2002.

Jake Gyllenhaal, 40, kertoo tuoreessa haastattelusta, että seksikohtausten kuvaaminen The Good Girl -elokuvaa varten olivat silkkaa kidutusta.  Syykin on selvä, miehen mukaan hän oli tosielämässä erittäin ihastunut vastanäyttelijäänsä Jennifer Anistoniin, 52. 

- Kyllä se oli kidutusta, mies naurahtaa ja jatkaa

- Mutta se oli myös kaikkea muuta. Se oli tavallaan kuin sekoitus molemmista, hän kertoi The Howard Stern Show -ohjelmassa. 

Gyllenhaalin mukaan kohtausten kuvaamisen mekaaninen luonne varmisti sen, että hän onnistui pitämään tunteensa salassa Anistonilta.

- Seksikohtaukset ovat todella hankalia, sillä niitä on aina katsomassa 30-50 ihmistä. Se ei todellakaan sytytä minua, vaan tekee hommasta todella mekaanista. Se on tavallaan kuin tanssia, jossa teemme koreografiaa kameralle, hän selitti.

Vuonna 2002 ilmestynyt The Good Girl eli Kiltti tyttö -elokuva Anistonin näyttelemästä Justine Lastista, joka on naimisissa, mutta rakastuu Gyllenhaalin hahmoon. Lopulta hänen on päätettävä jatkaako hän entistä elämäänsä, vai aloittaako uuden. 

Lue myös: Spider Man -tähdet kokeilivat somen hurjaa käsilläseisomishaastetta - kumpi suoriutui paremmin?

Lue myös: Jake Gyllenhaalin tähdittämä trilleriuutuus karmii selkäpiitä - katso sykettä nostattava traileri

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat