Kuva: AOP

Avaruuteen aiotaan rakentaa elokuvastudio - suunnitelman takana Tom Cruisen avaruuselokuvan tuottaja

25.01.2022 12:15 - Roy Kokkonen

Avaruuden elokuvastudion on määrä olla toiminnassa vuonna 2024.

Tom Cruisen tulevan avaruudessa kuvattavan elokuvan yksi tuottajista, brittiyhtiö Space Entertainment Enterprise aikoo rakentaa elokuvastudion avaruuteen. Elokuvastudion on määrä olla valmis loppuvuodesta 2024.

SEE-1-moduuli kiinnittyy Axiom Stationiin, joka on Kainsainvälisen avaruusaseman kaupallinen osa. Kyseessä on monikäyttötila, jota voidaan käyttää elokuvien lisäksi myös muihin tuotantoihin. 

Doug Limanin ohjaamasta ja Tom Cruisen tähdittämästä elokuvasta uutisoitiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2020. Tuolloin siitä kaavailtiin historian ensimmäistä avaruudessa kuvattua elokuvaa, mutta toisin kävi. Kuvaukset avaruudessa oli alun perin tarkoitus aloittaa jo lokakuussa 2021, mutta lähtöä lykättiin lehtitietojen mukaan budjettisyistä.

Viime lokakuussa ohjaaja Klim Shipenko kuvasi The Challenge -elokuvaa 12 päivän ajan Kansainvälisellä avaruusasemalla, joten Cruisen avaruusseikkailusta tulee näillä näkymin toinen avaruudessa kuvattu elokuva.

Lue myös: Tom Cruisen hurjin stuntti tähän mennessä? Huikea ilmalento tallennettiin kuviin

Lue myös: Hurjapää Tom Cruise, 59, kuvattiin tekemässä stunttia tuoreimpaan elokuvaansa - katso kuvat

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat