Kuva: AOP

Tom Hanks tähdittää Pinokkio-elokuvaa - katso, miltä Oscar-voittaja näyttää roolissaan

10.03.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tom Hanks näyttelee rakastetun sadun elokuvaversiossa puuseppä Geppetoa.

Disneyn tunnettu Pinokkio-animaatio herää syksyllä henkiin live action -elokuvan muodossa. Elokuva seuraa hyvin samaa juonta kuin vuonna 1940 julkaistu animaatio, joka taas perustuu italialaisen Carlo Collodin kirjoittamaan saturomaaniin.

Pinokkio on puuseppä Geppeton henkiin herännyt puunukke, joka päätyy huimaan seikkailuun. Nuken omatuntonta toimii Samu Sirkka, ja Pinokkion nenä kasvaa aina, kun hän valehtelee.

Disneyn Pinokkiota tähdittävät muun muassa Tom Hanks, Cynthia ErivoLuke Evans, Benjamin Evan Ainsworth sekä Joseph Gordon-Levitt.

Nyt Disney on jakanut ensimmäisen kuvan Hanksin näyttelemästä puusepästä. Kyseisessä julkaisussa Gepetto tutkii tekemäänsä Pinokkio-nukkea.

Fanit eivät malta odottaa ensi syksyn elokuvaa.

"Mahtavat näyttelijät ja ihanista ihanin satu, olen innoissani."

"Hyvältä näyttää! Mahtavaa, että Tom on mukana!"

Pinokkio julkaistaan ainakin Disney+-palvelussa.

Hanks sai parhaan miespääosan Oscar-palkinnon roolistaan Philadelphia-elokuvassa.

Näet Disneyn julkaisun alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Pinokkio on saamassa myös Netflixissä uuden animaatioversion, jonka ohjaa huippuohjaaja Guillermo Del Toron. Voit lukea lisää täältä.

Lue myös: Rakastettu Pinokkio-satu saa Netflix-version huippuohjaajalta - katso ensimmäinen maistiainen

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat