Kuva: All Over Press

Khloé Kardashian paljastaa - pettämiskohua käsitellään uutuussarjassa

13.03.2022 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

The Kardashians -sarja alkaa 14. huhtikuuta ja se tulee pitämään sisällään myös Khloé Kardashiania koskevan pettämiskohun.

Khloé Kardashianin, 37, ex-mies Tristan Thompson, 30, on ollut valtavasti esillä viime aikoina. Viime vuoden lopulla nimittäin selvisi, että Thompson petti Kardashiania keväällä 2021 ja tapauksen johdosta Thompsonille syntyi lapsi.

Thompsonista kesällä eronnut Khloé Kardashian kertoo Variety-julkaisun haastattelussa, että kohua käsitellään myös tulevassa The Kardashians -sarjassa, joka nähdään 14. huhtikuuta  Hulu-palvelussa.

- Olisin halunnut, että en joutuisi puhumaan siitä, koska siinä ei ole mitään hauskaa. Mutta koska kyseessä on yksi osa elämästäni, näemme sen myös ohjelmassa, Kardashian sanoo.

Thompson itse tullaan myös näkemään ohjelman aikana, joten katsojat pääsevät tutustumaan suhteen kiemuroihin entistä tarkemmin. 

Maralee Nichols -nimisen naisen mukaan Thompson ja hän harrastivat seksiä viime keväänä Thompsonin 30-vuotisjuhlissa ja tämän seurauksena nainen oli tullut raskaaksi. Tuolloin Thompson seurusteli vielä Kardashianin kanssa. Thompson myönsi lopulta tapauksen ja on myös kertonut olevansa lapsen isä. Voit lukea lisää täältä. 

Lue myös: Kuittailiko Khloé Kardashian pettäjämiehelleen? Fanit varmoja asiasta

Lue myös: Khloé Kardashianin ex-mies avoimena: "Kohtelin häntä väärin"

Lue myös: Khloé Kardashian sai ylistävän kehun siskonsa ex-mieheltä, fanit hämmentyivät - "Lopeta mielistely"

Lähde: E News!

Kilpailut

Uusimmat