Kuva: AOP / Elmeri Elo

Erika Vikman joutui poistumaan lavalta kesken biisin, kertoo nyt syyn - "Aina pelottava kokemus"

28.04.2022 14:45 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Erika Vikman kertoo kärsivänsä paniikkihäiriöstä, ja kohtaukset saattavat laueta keikan aikana.

Laulaja Erika Vikman, 29, kertoo Instagram-päivityksessä kärsivänsä paniikkihäiriöstä. Nainen kertoo, että paniikkikohtaus iski hänen edellisellä keikallaan.

”Edellisellä keikallani jouduin tilanteeseen, jossa minun oli pakko poistua lavalta kesken biisin. Kävin lavan takana ja tulin takaisin, lauloin kappaleen loppuun. Sen jälkeen kerroin yleisölle syyn poistumiselleni: olin saanut paniikkikohtauksen”, Vikman kirjoittaa.

Vikman kertoo, että hän on taistellut paniikkihäiriön kanssa muutaman vuoden ajan. Paniikkikohtauksia tulee stressaavissa tilanteissa, ja välillä niitä tulee myös keikoilla. Tällaisessa tilanteessa naista auttaa, että hän menee hetkeksi lavan taakse ottamaan happea.

”Kohtaus on itselleni aina musertava ja pelottava kokemus, mutta toistaiseksi olen keikalla sellaisen saadessani pystynyt keräämään itseni tosi nopeasti ja jatkamaan esiintymistä”, Vikman kertoo.

Vikman halusi jakaa henkilökohtaisen asian julkisesti, sillä hän uskoo avoimuuden helpottavan häntä itseään. Hän uskoo, että moni varmasti pystyy samastumaan hänen kokemuksiinsa paniikkihäiriön kanssa.

”Jos joskus poistun lavalta yhtäkkiä omituisesti, se johtuu paniikkikohtauksesta. Se ei johdu yleisöstä eikä ole vakavaa - tulen kyllä takaisin. Tärkeintä on, että en anna pelolle valtaa, koska jos jotain rakastan niin työtäni”, Vikman kirjoittaa.

Laulajan koko päivityksen pääset katsomaan alta. Jos upotus ei näy, näet julkaisun tästä linkistä.

Terveyskirjastossa kerrotaan, että paniikkihäiriö lukeutuu ahdistuneisuushäiriöihin ja sillä on yksilöllisiä oireita. Tyypillisiä oireita paniikkikohtauksen aikana ovat esimerkiksi sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, hengenahdistus ja huimaus. Oireet voivat usein johtaa pelkoon sekoamisesta, hallinnan menettämisestä ja jopa kuolemasta. Paniikkihäiriö ilmenee 2–3 prosentilla väestöstä jossain vaiheessa elämää, ja perinnöllinen alttius ja stressi lisäävät paniikkikohtausten todennäköisyyttä.

Lue myös: IL: Salkkarit-tuottaja harkitsi sarjan tunnarin korvaamista Erika Vikmanin hitillä - "Täydellinen sanoitus"

Lue myös: Erika Vikman voitti vuoden tulokkaan palkinnon Iskelmä Gaalassa

Lähde: Terveyskirjasto

Kilpailut

Uusimmat