Kaikki artikkelit

Harmillisen moni kärsii paniikkikohtauksista, jotka voivat pahimmillaan rajoittaa elämää melkoisesti.
Vesistöviikko tarjosi oivia oppeja melonnasta niin kajakeilla kuin inkkarikanooteilla. Viikko huipentui yön yli melontaretkeen Liesjärven kansallispuiston kauniisiin maisemiin. Ensimmäinen pakkasyöni ulkona. Ja helvettiähän se oli.
Nina Agdal puhuu suoraan omista vaikeuksistaan.
Yhteen asiaan keskittyminen ja oman stressin tiedostaminen lievittävät pahinta paniikin tunnetta.
Paniikkikohtaus voi oireilla usealla eri tavalla. Esimerkiksi kuolemanpelko ja hengitysvaikeudet ovat yleisiä kohtauksen yllättäessä.
Rauhallinen hengittäminen ja johonkin muuhun keskittyminen voivat hätistää paniikin pois ennen kuin se ottaa vallan.
Ainakin joka viides aikuinen on elämänsä jossain vaiheessa kokenut paniikkikohtauksen.
Robbie Williamsin vaimo Ayda Field kertoo, että hänen miehensä ei kyennyt kohtauksen takia liikkumaan.
Lähes jokainen ihminen törmää toisinaan tilanteisiin, jotka voivat aiheuttaa ahdistusta hetkellisesti. Jos olo kuitenkin tuntuu liiankin ahdistavalta, on tarjolla nopeita pikakonsteja tilanteen helpottamiseksi.
Paniikkihäiriö on yllättävän yleinen murhe monelle suomalaiselle. Paniikkikohtauksen iskiessä tilannetta voi kuitenkin helpottaa ammattilaisten neuvoilla.
Australiaan muuttanut malli ei siedä suomalaisten pahansuopaisuutta ja halua murskata toisten unelmia.
22-vuotias Amber halusi välittää tärkeän viestin sosiaalisen median avulla.
Goulding sai apua kohtauksiinsa terapiasta.
Videon kerrotaan auttavan esimerkiksi paniikkikohtauksen kanssa painivia.
Amber Smith haluaa vähentää mielenterveysongelmien aiheuttamaa leimaantumista.
Paniikkihäiriö voi muuttaa elämän pelkäksi selviytymistaisteluksi, minkä takia kannattaa hakeutua tehokkaimmaksi osoittautuneeksi terapiamuotoon.