Kuva: AOP

Taylor Swiftin kumppani sanoo, ettei heidän suhteensa kuulu muille: "On mielenkiintoisimpiakin asioita"

04.05.2022 10:15 - Riia Frost

Pariskunta tapasi toisensa vuonna 2016.

Näyttelijä-laulaja Joe Alwynin, 31, ja muusikko Taylor Swiftin, 32, parisuhde on ollut jo pitkään monien fanien ja medioiden mielenkiinnon kohde. CNN-julkaisun mukaan pariskunta tapasi toisensa vuonna 2016. Swift tai Alwyn eivät ole kumpikaan olleet toistaiseksi kovin avoimia parisuhteestaan.

- Se ei vain kuulu muille, enkä sano sitä aggressiivisesti, Alwyn sanoo The Guardian -haastattelussa.

Alwyn kertoo tiedostavansa, että kaikki haluavat kuulla heidän parisuhteestaan, mutta hän ei oikein tiedä parhainta tapaa jutella asiasta.

- Se ei ole asia, josta minua erityisesti kiinnostaisi puhua saati ruokkia sitä mielenkiintoa. Koska mitä enemmän sitä ruokkii, sitä suuremmaksi avaat portin tunkeutumiselle, Alwyn kuvailee.

- Luulen, että se on vastaukseni kulttuuriin, jolla on nouseva oletus siitä, että kaikki tieto tullaan antamaan, Alwyn lisää.

Alwyn pohtii, että jos hän ei julkaise somessa esimerkiksi, miten hän keittää aamukahvinsa, niin varjeleeko hän silloin yksityisyyttään. Joka tapauksessa Alwyn sanoo, ettei halua olla osa sitä "outoa kulttuurin osaa", jossa kaikesta yksityisistä asioista pitäisi kertoa muille.

- On paljon mielenkiintoisimpiakin asioita, mistä puhua, Alwyn toteaa.

(kuva: AOP)

Lue myös: Taylor Swift ei halua tuoda uutta suhdettaan julkisuuteen

Lue myös: Piilottiko Taylor Swift piiloviestin Brit Awards -lookiinsa? Fanit huomasivat viittaukset heti

Lähteet: CNN, The Guardian

Kilpailut

Uusimmat