Kuva: AOP

Britney Spears syyttää isäänsä seksielämänsä pilaamisesta - "Hän sai minut tuntemaan itseni rumaksi"

04.05.2022 14:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Pop-tähden mukaan hänet saatiin uskomaan, ettei hän ole riittävän hyvä.

Pop-tähti Britney Spears, 40, on puhunut avoimesti sosiaalisessa mediassa elämästään, ajatuksistaan sekä menneisyydestään.

Tuoreessa julkaisussaan Spears kertoo isänsä, Jamie Spearsin, heikentäneen tähden itsetuntoa ja pilanneen tämän seksielämän. Pop-tähti kertoo julkaisussa, että 13 vuotta kestäneen holhouksen aikana hän ei tuntenut koskaan itseään riittävän hyväksi. 

"13-vuotiaana tunsin itseni aika kauniiksi. Murrosiässä käytin aikani siihen, että olisin aina kaunis ja täydellinen.  Menin jopa äärimmäisyyksiin, halusin olla villi ja tuhma. Rehellisesti sanottuna olin helvetin kuuma", artisti kirjoittaa. 

"Yksi ikävimmistä ja satuttavimmista asioista holhoukseni aikana oli se, että minulle kerrottiin jatkuvasti, että olen lihava enkä koskaan riittävän hyvä", hän kertoo julkaisussaan.

"Isäni sai minut tuntemaan, että minun pitäisi yrittää, yrittää ja yrittää. Hän pilasi syvimmän olemukseni, sisäisen ääneni ja jopa seksielämäni. Kaikki täydellisesti pilalla. Hän sai minut tuntemaan itseni rumaksi. Uskokaa minua, on täysin eri asia tuntea itsensä kauniiksi. Tiedän sen, koska olen kokenut molemmat. Jos tämä saa jotkut tuntemaan olonsa epämukavaksi, niin hyvä! Epämukava keskustelu on hyväksi", artisti summaa.

"Sillä hetkellä, kun holhous oli ohi, tunsin oloni hyväksi. Ja arvatkaa mitä, lakkasin yrittämästä niin hemmetin kovasti. Se avasi minulle täysin uuden maailma. Tunsin itseni kauniiksi", Spears hehkuttaa oloaan.

Mikäli julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun artisti esittää perheenjäseniään kohtaan syytöksiä sosiaalisessa mediassa. Hän on muun muassa todennut, että hänen äitinsä ja sisarensa kuuluisivat vankilaan sen vuoksi, kuinka he ovat kohdelleet Spearsia.

Spears oli 13 vuoden ajan isänsä holhouksen alaisena, mutta holhous päättyi kesäkuussa 2021.

Lue myös: Britney Spears vapautui isänsä holhouksesta - lopullinen päätös vasta loppuvuodesta

Lue myös: Britney Spears kritisoi äitiään sosiaalisessa mediassa - äiti vaatii valtavia asianajajakuluja

Lue myös: Britney Spears lopetti siskonsa seuraamisen somessa - taustalla perheriidat?

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat