Kuva: AOP / Timo Korhonen

Yhdestä asiasta Chisu on erityisen ylpeä: "Jos joku ei halua kuunnella mun musaa, niin sitten se on niin"

16.05.2022 19:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Chisu kertoo pohtineensa, ettei halua myöhemmin joutua katumaan ainaista kiirettä.

Muusikko Chisu, 40, kertoi tänä keväänä jäädyttävänsä uransa Chisuna. Hän sanoo Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa Satu Kotosen haastattelussa, että puhuessaan jäädyttämisestä lopettamisen sijaan hän jättää jonkinlaisen portin auki, jos haluaa vielä joskus palata Chisun pariin. Näköpiirissä sellainen suunnitelma ei nyt kuitenkaan ole.

- Kyllä mä välillä herään, että olenko ihan hullu? Miksi mä näin hienon jutun kuoppaan? Chisu kertoo tunteistaan jäädyttämispäätöksestä.

Päätös tuntuu silti ainoalta oikealta, sillä Chisu kokee jälleen valtavaa inspiraatiota ollessaan täysin uuden edessä. 

- Tärkeintä ei ole se, että onko turvallista ja että olen turvannut loppuelämäni elinkeinon, vaan se, että kun herään aamulla, olen inspiroitunut. Nyt puhun myös aika etuoikeutetusta asemasta. Tietenkin turvallisuus on tärkeimpiä asioita ihmisellä, ellei tärkein. Se mulla on jo. Se, että mä jatkaisin sitä pelosta, että mulle sattuu jotain, jos nyt lopetan, se on väärin, Chisu kuvailee. 

Päätöksen taustalla ovat myös muusikon ajatukset siitä, mikä elämässä lopulta on tärkeää.

- En halua kuolinvuoteella katsoa, että mulla oli vaan kiire. Että en ehtinyt elää tätä elämää, jonka olin saanut. Haluan pysähtyä hetkiin, halata tyttöä ja miestä, Chisu kertoo podcastissa.

Chisu on syystäkin monien esikuva

Monet pitävät Chisua myös musiikkialalla tietynlaisena uranuurtajana erityisesti naisille. Kun Chisu voitti Emma-gaalassa ensimmäisenä naispuolisena muusikkona vuoden tuottaja -palkinnon, verrattiin voittoa jopa Barack Obaman vaalivoittoon. Chisu kertoo olevansa heikko ottamaan kohteliaisuuksia vastaan, mutta siitä hän on avoimen ylpeä, että ei ole koskaan yrittänyt olla niin sanotusti "hyvä jätkä" pärjätäkseen miehisellä alalla.

- En ole koskaan lakannut olemasta nainen. En ole ikinä yrittänyt olla mies, että mä pärjään. Mä haluan laittaa nämä punaiset huulet, verkkosukkikset ja korkkarit. En mä tee tätä sen takia, että joku muu haluaa esineellistää mua, musta nämä on mageat jutut. Jos joku ei halua kuunnella mun musaa, koska näytän naiselta, niin sitten se on niin. Siitä olen ylepä, Chisu tiivistää.

Koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta. 

Lue myös: Chisu tekee valtavan muutoksen urallaan, avaa nyt syitä - "Tuntui välttämättömältä"

Lue myös: Chisu "jäädyttää" soolouransa - "Vuosi 2022 tulee olemaan Chisun viimeinen vuosi"

Voice.fi, Iskelmä, Radio Nova ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat