Kuva: AOP / Shutterstock

Kim Kardashian kertoo, kuinka päätyi yhteen Pete Davidsonin kanssa - aluksi mielessä oli ainoastaan petipuuhat

02.06.2022 15:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Tosi-tv-tähti paljastaa tehneensä ensimmäisen siirron kaksikon suhteen eteen. Viattomaksi ajateltu suhde syveni kuitenkin romanssiksi.

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian, 41, kertoo tuoreessa The Kardashians -sarjan jaksossa, kuinka suhde hänen nykyisen puolisonsa, koomikko Pete Davidsonin, 28, kanssa sai alkunsa. Pariskunta tapasi toisensa sarjan kuvausten aikaan, syksyllä 2021.

Kardashian vieraili taannoin Saturday Night Live -televisio-ohjelmassa, jonka vakionäyttelijöihin Davidson tuolloin kuului. Kaksikon näyttelemät roolihahmot päätyvät eräässä sketsissä suutelemaan.

Voit katsoa kyseisen sketsin alta tai tästä linkistä.

- Olin SNL:ssä ja kun suutelimme kohtauksessa, tuli sellainen tunne. Minusta tuntui siltä, että 'ei helvetti, ehkä minun vain täytyy kokeilla jotain erilaista', Kardashian selittää jaksossa.

- Pete ei kuitenkaan tullut kuvausten jälkeisiin juhliini. Kaikki olivat juhlissani, eikä hän antanut minulle aikaa. Joten, muutama päivä myöhemmin soitin SNL:n tuottajalle ja pyysin Peten numeroa. He antoivat sen ja tekstasin hänelle, tosi-tv-tähti kuvailee.

Kardashian kertoo, ettei vielä ensimmäistä viestiä lähettäessään ajatellut päätyvänsä parisuhteeseen Davidsonin kanssa. Hän myöntää, että mielessä olivat ainoastaan petipuuhat.

Suhde kuitenkin syveni kaksikon tutustuessa paremmin toisiinsa.

- Pete on kirjaimmellisesti parhain ihminen, jonka olen eläissäni tavannut. Hänellä on parhain sydän, hän toteaa.

- Ihmiset aina sanovat hänen olevan hauska ja kaiken täytyy johtua hänen hauskuudestaan. Se on kuitenkin vasta neljäs syy, miksi pidän hänestä. Hän aina haluaa ihmisille kaikkea hyvää, hän pystyy käsittelemään mitä tahansa ja on tekee sen aina armollisesti. Hän on todella huomaavainen ja nöyrä, hän on todella aito. Sanoisin, että paras sana kuvailemaan häntä on 'aito', Kardashian summaa puolisostaan.

Kardashian kuitenkin paljastaa saaneensa kuulla, että Davidson oli pyytänyt tosi-tv-tähden puhelinnumeroa jo kuukausia ennen SNL:ssä esiintymistä.

- Megan Fox tekstasi minulle, että 'onko tämä totta? Hän pyysi minulta numeroasi kuukausia sitten. Vastasin hänelle, että hänen on helpompi saada krokotiili syömään minut ja Machine Gun Kelly kuin saada hänen numeronsa', Kardashian muistelee ystävysten välistä viestittelyä.

Kaksikko on pitänyt yhtä lokakuusta 2021 alkaen. Ensimmäisen kerran he esiintyivät julkisesti yhdessä The Kardashians -sarjan ensi-illassa, mutta eivät edustaneet tuolloin vielä punaisella matolla pariskuntana.

Lue myös: Kim Kardashian ja Pete Davidson illallistivat Lontoossa - tallentuivat paparazzin kameraan

Lue myös: Aikovatko Kim Kardashian ja Pete Davidson hankkia lapsia? Lähde paljastaa

Lue myös: Pete Davidson otti mallia Kim Kardashianista ja vaalensi hiuksensa - hempeilivät sosiaalisessa mediassa

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat