Kuva: Shutterstock

Juhannuksen seksihoroskooppi - osalla on hyvä mahdollisuus järisyttävään nautintoon

24.06.2022 08:15 - Riia Frost

Valon ja keskikesän juhlassa osa horoskooppimerkeistä saattaa kohdata kesäheilansa, mutta osa taas voi joutua odottamaan ensi viikkoon.

Juhannus on yöttömän yön juhla, mutta moni ei tiedä, että rakkauden planeetalla Venuksella on paljon vaikutusta ihmisiin tällä viikolla. Eli ne, ketkä eivät saaneet heilaa helluntaina, voivat kokea rakkauden juhannuksena.

Olivat sitten tulevan viikonlopun suunnitelmasi mitkä tahansa, niin alta voit lukea juhannuksen seksihoroskooppisi ja katsoa, roihahtaako viikonloppuna liekki muuallakin kuin juhannuskokossa.

Oinas

Jos olet suunnitellut, että teet tänä viikonloppuna aloitteen lähestyäksesi jotakuta, niin ei ehkä kannata. Valitettavasti et tule saamaan juuri ollenkaan seksuaalista toimintaa tänä viikonloppuna. Mutta maanantain tullessa tilanne saattaa muuttua, sillä silloin tulet tuntemaan olosi paljon itsevarmemmaksi, jolloin ihastuksellesi flirttailu onnistuu paremmin. Ensi viikolla siis onni suosii sinua, joten luota omiin vaistoihisi ja anna elämän kuljettaa sinua paikkaan, jossa onnesi tulee kukoistamaan.

(kuva: Shutterstock)

Härkä

Kannattaa käsitellä asioita varoen tämän viikonlopun aikana. Jos olet tapaillut jotakuta tai suunnittelet parisuhteen aloittamista jonkun kanssa, niin kannattaa edetä hitaasti. Tutustukaa siis toisiinne vielä syvemmin älkääkä hätiköikö tekemään jotain, mikä saattaisi kaduttaa teitä jälkeenpäin. Ensi viikolla tiedätte molemmat varmasti paremmin, että kannattaako suhdettanne viedä pidemmälle. Muista myös olla pakottamatta itseäsi mihinkään.

Kaksoset

Huonoja uutisia: rakkauselämäsi on hidastempoista tällä viikolla. Ajattele siis tämän viikonlopun olevan enemmän kesäsiivouksen aikaa - eli pyyhi eksäsi pois elämästäsi ja imuroi pois ikävät ihmissuhteet. Kun olet siivonnut menneisyytesi sotkut, sinulla on enemmän tilaa todelliselle rakkaudelle. Jätä siis juhannuksena hyvästit menneille ja toivota viikonlopun jälkeen tervetulleeksi uusi elämä.

Rapu

Kohtaat kultaakin arvokkaamman mahdollisuuden viikonloppuna. Nyt on parhain mahdollinen tilaisuus tehdä aloite deittailukumppanillesi, tai jos sinulla ei ole sitä vielä, niin nyt on oivallinen hetki aloittaa treffailu. Tänä viikonloppuna rakkaus ei välttämättä heti roihahda, mutta kannattaa ehdottomasti kehittää jotakin uutta jonkun kanssa. Sinulla on kuitenkin hyvä mahdollisuus löytää itsellesi heila tai pelkkä säätö ennen syntymäpäivääsi.

(kuva: Shutterstock)

Leijona

Vanha lempi ei suosi sinua tänä viikonloppuna, mutta sinulla on juhannuksena hyvä mahdollisuus löytää joku uusi. Saatat kenties jopa kohdata ihmisen, joka tavoittelee samanlaista ihmissuhdetta kuin sinäkin. Heitä siis kalaverkot vesille!

Neitsyt

Sinulla tulee olemaan hauska juhannus ystäviesi tai läheistesi kanssa. Saatat jopa tavata uusia ihmisiä ja voit törmätä potentiaaliseen kumppaniehdokkaaseen. Tämä siis vain, jos pistät itsesi likoon ja uskallat tehdä aloitteen ensimmäisenä. Jos sinulla on jo kiinnostuksen kohde tai olet parisuhteessa, niin tänä viikonloppuna kannattaa viedä suhteenne uudelle tasolle. Viikonloppu on siis täydellinen aika esimerkiksi juhannuskosinnalle.

Vaaka

Olet ottanut ihmissuhdetilanteesi vakavasti, mutta tänä viikonloppuna sinun kannattaa vain heittäytyä ja piristää petipuuhiasi. Yritä jotakin uutta, tai jotakuta uutta, makuuhuoneen puolella tai mene treffeille jonkun kanssa, joka ei olisi normaalisti tyyppiäsi. Mitä enemmän vaihtelevuutta koet viikonloppuna, sitä parempi!

Skorpioni

Deittailu- tai vakituinen kumppanisi ei ole oikein himokkaalla tuulella tällä hetkellä. Ehkä kannattaa ajoittaa petipuuhat sunnuntaille, sillä silloin tulette molemmat olemaan romanttisella tuulella ja silloin seksi on entistä tulisempaa. Jos sinulla ei ole tällä hetkellä kiinnostuksen kohteita tai deittailukumppaneita, niin saatat kohdata uskomattoman henkilön vasta tiistaina, jolloin kemianne kipinöivät juhannuskokon lailla.

(kuva: Shutterstock)

Jousimies

Viikonloppuna vene on lastattu suurella määrällä rakkautta. Voi jopa olla, ettet pysty hillitsemään himojasi. Tee siis jotain kivaa deittisi tai kumppanisi kanssa tai tapaa uusi kuuma rantahärkä. Tänä viikonloppuna tunnet olosi itsevarmaksi ja uskallat ilmaista tunteitasi rohkeammin kuin koskaan aikaisemmin. Sinulle on luvassa onnea rakkaudessa myös tulevina viikkona, joten kannattaa viedä ihmissuhteesi uudelle tasolle.

Kauris

Sinua rohkaistaan pitämään enemmän hauskaa seksielämäsi kanssa tänä viikonloppuna. Kannattaa siis heittäytyä ja esimerkiksi ostaa uusia seksileluja, rakastella heinäladossa uuden säädön kanssa tai masturboida rantahiekalla. Jos olet sinkku, niin juhannusviikonloppu on loistava hetki löytää eräs erityinen henkilö, etkä tule tarvitsemaan siihen lainkaan juhannustaikoja. 

Vesimies

Rakkauselämäsi saa juhannuksena vauhtia! Vaikuttaa siltä, että joku seksikäs henkilö tulee elämääsi viimeistään maanantaina. Tämä on siis täydellinen viikonloppu flirttailulle, deittailulle ja tuhmalle hauskanpidolle. Sinulle on myös tulevina viikkoina luvassa romanssia, seksiä ja hauskanpitoa, eli ota rohkeasti kaikki ilo irti ja nauti.

Kalat

Juhannuksena sinun kannattaa päästää eksästäsi tai menneisyyden rakkaudestasi irti. Tämä aika on kaloille seksikkäintä aikaa, joten kannattaa olla avoimena romanttisille tai seksuaalisille kohtaamisille. Et voi saada romantiikkaa ennen sunnuntaina, mikäli et ole valmis antamaan tilaa uudelle kipinälle.

(kuva: Shutterstock)

Lue myös: Mikä ihme on seksiviltti? Kosteisiin aikuisten leikkeihin saattaa tarvita tietynlaisen peitteen

Lue myös: Kuinka harrastaa vihreää seksiä? Lue vinkit ympäristöystävällisiin lemmenleikkeihin

Lähteet: Cosmopolitan, Astro.fi

Kilpailut

Uusimmat