Kuva: AOP

Alec Baldwinin tytär pitää vääränä, että nykynaiset painostavat muita puhumaan aborttikokemuksista

02.07.2022 12:15 - Riia Frost

Ireland Baldwin puhuu TikTok-julkaisussaan muun muassa siitä, että hän teki abortin sen jälkeen, kun hänet raiskattiin teini-ikäisenä.

Näyttelijä Alec Baldwinin, 64, tytär Ireland Baldwin, 26, ottaa TikTok-julkaisussaan kantaa aborttipäätöksestä seuranneeseen maailmanlaajuiseen keskusteluun. Yhdysvaltojen korkein oikeus teki viime viikolla päätöksen, joka poistaa yhdysvaltalaisilta perustuslaillisen oikeuden aborttiin. Päätöksen myötä osavaltioilla on itsellään jatkossa oikeus päättää, kieltävätkö he oikeuden aborttiin vai eivät. Tämänhetkisen tiedon mukaan noin puolessa osavaltioista oikeus aborttiin ei tule säilymään.

Baldwin painottaa TikTok-julkaisussaan, että vaikka moni nainen painostaa muita kertomaan aborttitarinoitaan julkisesti, jotta oikeuspäätös saataisiin kumottua, niin kaikki eivät yksinkertaisesti pysty puhumaan niin arkaluontoisesta asiasta.

- En usko, että se on kenenkään velvollisuus puhua tällaisista asioista, jos heistä tuntuu epämukavalta puhua siitä, Baldwin sanoo.

- Olen nähnyt 24:n tunnin sisällä monia TikTok-videoita, joissa naiset sanovat, että ihmisillä on velvollisuus kertoa aborttitarinoitaan. Koen itse tämän päällekäyvänä, vääränä ja epäkorrektina, Baldwin lisää.

Baldwin korostaa, että hän jakaa oman tarinansa vain, jotta muut vastaavaa kokeneet naiset kokisivat olonsa tuetuiksi ja rakastetuiksi riippumatta siitä, haluavatko he itse puhua kokemuksestaan. Baldwin kertoo omasta henkilökohtaisesta kokemuksestaan, että hän teki abortin sen jälkeen, kun hänet raiskattiin teini-ikäisenä. Siihen aikaan Baldwin ei ollut kertonut kenellekään muulle tapahtuneesta paitsi häntä hoitaneelle hoitajalle.

- Se muutti koko elämäni kurssin, Baldwin toteaa.

- Pidin sitä salaisuutta sisälläni vuosia ja siitä hyvästä se aiheutti minulle paljon kipua niin minulle kuin rakkailleni. Varastoin itseeni niin paljon kipua ja syyllisyyttä pitkään sekä menetin elämänhallintani. Join ja juhlin paljon enemmän, otin lieviä lääkkeitä ja lopulta päädyin väkivaltaiseen suhteeseen ja ystävyyssuhteisiin. Tein oikeastaan kaiken, minkä pystyin, viedäkseni ajatukseni muualle, Baldwin kertoo.

(kuva: AOP)

Baldwin jopa myöntää tehneensä toisen kerran abortin, kun hän oli ollut parisuhteessa erään toisen miehen kanssa.

- Emme olleet onnellisia yhdessä ja hän teki hyvin selväksi, ettei hän halunnut lapsia tai avioliittoa. Hän hädin tuskin halusi olla vakavassa parisuhteessa, Baldwin muistelee.

- Valitsin abortin, koska tiedän tismalleen, miltä tuntuu syntyä perheeseen, jossa kaksi ihmistä vihaavat toisiaan, Baldwin lisää.

Baldwin pohtii lopuksi, että millaiset seuraamukset sillä olisi ollut, jos hän ei olisi koskaan tehnyt aborttia. Ottaen huomioon, mitä hän molempien raskauksien aikaan kävi elämässään läpi.

- Minulla on kuitenkin lääketieteelliset resurssit kunnossa ja rahallista tukea, toisin kuin monilla muilla. Mutta se olisi silti ollut traumatisoivaa ja mahdotonta kasvattaa lasta silloin, Baldwin sanoo.

- Olisinko voinut vain synnyttää lapsen ja laittaa hänet silloin adoptioon? Ehkä tai ehkä en. Mutta se, että olisin päättänyt kasvattaa lapsen ilman rahallista turvaa tai rakastavaa ja tukevaa kumppania, ei olisi toiminut minulle. Valitsin minut ja tekisin niin uudestaan. Se on sinun elämäsi, sinun päätöksesi, Baldwin lisää loppuun.

Baldwinin koko TikTok-julkaisun voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Pink lähetti viestin aborttipäätöksen kannattajille: 'Älä enää kuuntele musiikkiani ja painu v*ttuun'

Lue myös: Alec Baldwin väittää oikeushaastajien olevan vain rahan perässä: "Siksi he tekevät näin"

Lähteet: NBC News

Kilpailut

Uusimmat