Kuva: AOP / Shutterstock

Ivana Trump saatettiin haudan lepoon - perhe läsnä hautajaisissa

21.07.2022 18:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Myös Donald Trumpin nykyinen puoliso osallistui muistotilaisuuteen.

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin, 76, ensimmäinen vaimo Ivana Trump menehtyi viime viikolla onnettomuuden seurauksena. Hän oli menehtyessään 73-vuotias.

Liikemaailmassa menestynyt Ivana Trump siunattiin haudan lepoon keskiviikkona 20. heinäkuuta.

Muistotilaisuudessa olivat entisen presidentin lisäksi läsnä presidentin nykyinen vaimo Melania Trump, 52, sekä Ivanan ja Donaldin kolme lasta: Ivanka Trump, Donald Jr. Trump, sekä Eric Trump.

Ivanka seisoi isänsä rinnalla, kun seurue asteli muistotilaisuuteen St. Vincent Ferrerin kirkkoon New Yorkin kaupungissa.

(kuva: AOP)

Ivana Trump menehtyi kotonaan New Yorkissa 14. heinäkuuta kaaduttuaan portaissa. Hän menehtyi onnettomuudesta saadun voimakkaan iskun seurauksena.

"Olen hyvin surullinen joutuessani ilmoittamaan kaikille Ivanaa rakastaneille, joita on monia, että Ivana Trump on nukkunut pois kotonaan New Yorkin kaupungissa. Hän oli upea, kaunis ja ihmeellinen nainen, joka eli upean ja inspiroivan elämän", Donald Trump kirjoitti sosiaalisen median julkaisussaan saatuaan tietää lastensa äidin poismenosta.

"Hänen kolme lastaan olivat hänen ilonsa ja ylpeytensä. Hän oli lapsistaan hyvin ylpeä, aivan kuten me kaikki olimme ylpeitä hänestä. Lepää rauhassa, Ivana", entinen presidentti jatkoi.

Lue myös: Ivana Trump on kuollut - läheiset muistavat edesmennyttä vaimoa ja äitiä

Lue myös: Ivana Trumpin kuolinsyy selvisi - menehtyi onnettomuuden seurauksena

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat