Sinkkuelämää-tähti paljasti: Kasarivaatteet liittyvät juoneen!

07.10.2009 20:19 -

Sinkkuelämää-näyttelijä Kristin Davis palaa rooliinsa Charlottena uudessa Sex and the City -elokuvan jatko-osassa. Davis paljasti PerezHilton-sivustolla, että kuvauksissa naisten päällä nähdyt 80-luvun vaatteet liittyivät olennaisesti elokuvan juoneen.

- Saankohan haasteen oikeuteen jos vastaan? Mukana on pätkä, jossa pukeudumme niin ja siihen liittyy hyvä tarina. Eli kyseessä ei ole pelkkä pukeutumisleikki, Davis kertoi sivustolle.

Kristin Davis ei haastattelussa vastaillut yksityiskohtaisesti juonesta kysymyksiin, sillä hän kertoi joutuneensa allekirjoittamaan lakidokumentin, joka kieltää häntä kertomasta mitään juonesta. Siveää Charlottea esittävä Davis kuitenkin kertoo roolihahmonsa saavan tällä kertaa haastavamman tarinan elettäväkseen.

Ensimmäinen Sinkkuelämää-leffa ilmestyi vuonna 2008. Uuden elokuvan odotetaan tulevan ensi-iltaan jo vuonna 2010.

Kilpailut

Uusimmat