Kuva: AOP

Amanda Seyfried koki tulleensa painostetuksi alastonkohtauksiin: "Halusin pitää työni"

11.08.2022 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Seyfried uskoo suostuneensa painostukseen nuoresta iästään johtuen.

Muun muassa Mean Girls -sarjasta sekä Mamma Mia! -elokuvasta tuttu näyttelijä Amanda Seyfried, 36, kertoo kokeneensa uransa alkuaikoina painostusta alastonkohtausten tekemiseen.

Seyfried kertoo, että oli vaikeaa olla pelkäämättä aluillaan olevan uransa puolesta 19-vuotiaana aloittelevana näyttelijänä. Siksi hän suostui silloin epämiellyttäviinkin tilanteisiin.

- Miten annoin sen tapahtua? No tiedän, olin 19 ja en halunnut pahoittaa kenenkään mieltä. Halusin pitää työni, sen takia, Seyfried muistelee.

Seyfried pohtii haastattelussa myös, että nuorella iällä julkisuuteen nouseminen ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

- Luulen, että todella kuuluisaksi tuleminen nuorena täytyy olla todella syvältä. Sen täytyy tuntua siltä, että et ole lainkaan turvassa tässä maailmassa, näyttelijä miettii.

Seyfried on aiemmassa haastattelussaan kertonut myös jatkuvasta häirinnästä, jota häneen kohdistettiin Mean Girls -roolinsa jälkeen. Lisää voit lukea alta. 

Lue myös: Mean Girls -näyttelijä sieti pitkään ahdistelua sarjan yhden kohtauksen vuoksi: "Ällötti minua aina"

Lue myös: Amanda Seyfried jakoi nostalgisen kuvan Mean Girls -kuvausten ajalta: "Viikonloput vuonna 2003"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat