Kuva: Ville Juurikkala / Helsinki-filmi

Pamela Tolan seuraava elokuvaohjaustyö julkistettiin - pääosissa nimekkäät Putous-tähdet

07.09.2022 16:15 - Iiro Myllymäki

Järjettömän paska idea -elokuva on Tolan seuraava ohjaus Teräsleidien jälkeen.

Näyttelijänä parhaiten tunnetun Pamela Tolan, 40, seuraava elokuvaohjaustyö on julkistettu. Nainen ohjaa seuraavaksi Järjettömän paska idea -nimisen elokuvan, jonka päärooleissa nähdään muun muassa Putouksesta tutut Iina Kuustonen, 38, ja Alina Tomnikov, 34. Elokuva saa ensi-iltansa 13. tammikuuta vuonna 2023.

Tolan edellinen elokuvaohjaus oli Teräsleidit, joka tuli ensi-iltaan tammikuussa 2020.

Pamela Tola (kuva: Pasi Murto / AOP)

Tomnikovin ja Kuustosen lisäksi tulevan elokuvan merkittävissä rooleissa nähdään myös Chike Ohanwe ja Mikko Kauppila. Lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Joanna Haartti, Lotta Lehtikari, Leea Klemola ja Lauri Maijala.

Järjettömän paska idea kertoo nelikymppisistä Ripestä (Tomnikov) ja Noorasta (Kuustonen), jotka ovat elinikäisiä ystävyksiä mutta myös yhtiökumppaneita ja pelisuunnittelijoita. Elokuvan teemana on vaikea ystävyys. Mitä, jos liian läheinen ystävyys alkaa ahdistaa? Entä jos ystävä on valitsemassa järjettömän paskan elämänkumppanin?

Elokuvan tuottajia ovat Aleksi Bardy ja Anniina Leppänen Helsinki-filmiltä. Yhteistuottajana on Aurora Studios.

Lue myös: Pamela Tola näyttelee pakkomielteistä vainoajaa - oma traumatausta auttoi ymmärtämään roolihahmoa

Lue myös: Pamela Tola avautuu ulkonäön vaikutuksesta uraansa: "Ei ole koko totuus kenestäkään"

Kilpailut

Uusimmat