Kuva: AOP

Gigi Hadid jättää Twitterin - myös monet muut julkkikset ovat kertoneet hylkäävänsä somealustan

07.11.2022 18:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Elon Muskin siirtyminen Twitterin omistajaksi ei ole ollut kaikkien mieleen.

Huippumalli Gigi Hadid, 27, kertoo lopettavansa sosiaalisen median alusta Twitterin käytön. Hän kertoo syyksi alustalta poistumiselle Twitterin omistajuuden siirtymisen miljardööri Elon Muskille, 51. Huippumallin mukaan Twitter on tällä hetkellä "vihan ja kiihkoilun roskakori."

Hadid kertoi Instagramissa sulkeneensa Twitter-tilinsä massiivisten joukkoirtisanomisten vuoksi. Hän toteaa julkaisussaan myös alustan ihmisoikeustiimin olevan irtisanottu.

"Jo pitkän aikaa, mutta etenkin nyt uuden johtajuuden myöstä siitä on tullut enenevissä määrin vihan ja kiihkoilun roskakori. Se ei ole paikka, jossa haluan olla", Hadid kirjoittaa.

Hän pahoittelee faneilleen poistumistaan alustalta, mutta täsmentää, ettei koe Twitterin olevan enää turvallinen paikka.

Muskin siirryttyä Twitterin johtoon, lähes puolet alustan työntekijöistä erotettiin perjantaina 4. marraskuuta. Tieto irtisanomisista lähetettiin työntekijöille sähköpostitse. Viestissä leikkausten kerrottiin olevan tarpeellisia.

Hadid ei ole päätöksensä kanssa yksin.

Myös muun muassa laulaja Toni Braxton, 55, käsikirjoittaja Shonda Rhimes, 52, laulaja Sara Bareilles, 42, sekä näyttelijä Téa Leoni, 52, ovat kertoneet pysyvänsä poissa Twitteristä.

Lue myös: Elon Muskin Twitter-kaupat eivät olleet kaikkien mieleen - käyttäjäkato iski alustalle

Lue myös: Elon Musk omistaa nyt Twitterin - "Lintu on vapautettu"

Lue myös: Elon Musk ostaa Twitterin - tieto ostouutisesta vain päiviä ennen oikeudenkäyntiä

Lähde: Page Six

Kilpailut

Uusimmat