Kuva: All Over Press

Mark Wahlberg kyllästyi Brad Pittin ja Tom Cruisen jämärooleihin - ryhtyi itse tuottajaksi

21.09.2023 14:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Mark Wahlberg halusi ottaa kohtalon omiin käsiinsä tuottamalla itse tähdittämänsä elokuvat.

Näyttelijä Mark Wahlberg, 52, kertoo ryhtyneensä itse tuottajaksi kyllästyttyään odottamaan Hollywoodin ykkönimien, kuten Tom Cruisen, Brad Pittin ja Leonardo DiCaprion kieltäytymistä elokuvarooleista ennen kuin häntä itseään edes harkittaisiin rooleihin.

Viimeisen 20 vuoden ajan Wahlberg on tuottanut lukuisia sarjoja ja elokuvia, kuten Father Stun, Entouragen sekä Boardwalk Empiren.

Wahlberg toteaa Cigar Aficionado -julkaisun haastattelussa ryhtyneensä tuottajaksi "tarpeesta."

- Ryhdyin tuottajaksi, sillä en halunnut istua odottamassa, että Brad Pitt, Tom Cruise, Leo, tai kuka tahansa siihen aikaan ennen minua rooliin ajateltu hylkäisi roolin ennen kuin pääsisin rooliin käsiksi, Wahlberg kuvailee. 

- Olin aina aktiivinen löytääkseni materiaalia, jota voisin itse tuottaa, sellaisia joiden tietäisin olevan oikeita minulle, luoden itse oman kohtaloni, näyttelijä ja tuottaja muistelee. 

Wahlberg kertoo myös haluavansa päästä itse vaikuttamaan tähdittämiensä teosten sisältöön. 

- Jos ajat satasta moottoritiellä, niin haluaisitko mieluummin istua takapenkillä ilman turvavyötä vai olisitko mieluummin ratin takana, näyttelijä sanailee. 

Wahlberg on tehnyt pitkän uran elokuvien parissa ja hän on ollut kaksi kertaa ehdolla Oscargpalkinnon saajaksi. 

Lue myös: Mark Wahlberg puhuu uskostaan - löysi merkityksen uskonnollisen sisällön tekemisestä

Lue myös: Kate Moss muistelee yläosattomissa tapahtuneita kuvauksia Mark Wahlbergin kanssa - 'Olin peloissani'

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat