Euroviisuvoittaja Rybak sai hermoromahduksen - hakkasi kätensä verille

24.02.2010 12:01 -

Euroviisuvoittaja Alexander Rybak on saanut hermoromahduksen. Hän ilmoittaa asiasta Facebookissa.

Viime vuonna Euroviisuissa Fairytale-hitillään ihastuttanut Rybak työstää parhaillaan uutta albumia. Lomaa hän ei ole pitänyt kuin nimeksi viime kevään jälkeen.

- Jättäkää minut rauhaan. Älkää kirjoittako minulle tai Kjell Arnildille. Olen aivan rikki tällä hetkellä. Hermoni pettivät eilen ja hakkasin seinää kunnes käteni olivat verillä. Isot kihot ovat minua vastaan, samalla kun muut vaativat minulta yhä enemmän. Kaikki tulee kääntymään vielä parhain päin, viisuviulisti kirjoittaa.

Norjalaismuusikon pyyntöä ei ole kuitenkaan kunnioitettu, sillä huolestuneet ystävät ja fanit ovat lähettäneet satoja viestejä Rybakin FB-sivulle. Perimmäinen syy hermoromahduksen takana ei ole ainakaan vielä selvillä.

Alexander Rybak, 23, on ollut Euroviisuvoittonsa jälkeen melkoisessa pyörityksessä. Hän on vieraillut viimeisen vuoden aikana Suomessakin useita kertoja.

Kjell Arnild on Alexander Rybakin Facebook-sivujen ylläpitäjä. Asiasta kirjoitti Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Kilpailut

Uusimmat