Häirikkö vaivaa Jasmin Mäntylää: ’Harkitsen lähestymiskieltoa’
Jo kuukausia vaivannut häirikkö on muuttanut Jasmin Mäntylän elämän sietämättömäksi piinaksi.
Mallina ja laulajana tunnetuksi tullut, nykyään Oulun kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna toimiva Mäntylä kertoi MTV3:n viihdeuutisille tilanteen muuttuneen jo lähes sietämättömäksi.
- Olen saanut herjaavia viestejä ja haukkuja. Aikaisemmin niitä tuli suoraan kotiin, mutta viime aikoina Facebookin kautta. Vien asian eteenpäin, jos herjaukset jatkuvat.
Mäntylä kertoo hakevansa häirikölle lähestymiskieltoa, mikäli piinaaminen ei lopu.
- En kuitenkaan haluaisi pahaa kenellekään, vaan yritän tällä tavalla saada kiusan loppumaan.
Mäntylän mukaan tekijä on tiedossa. Kyseessä on Oulun lähistöllä asuva nainen.
Kilpailut
Uusimmat
Tulevatko lyhyiden matkojen liput jäämään pysyviksi? HSL kertoo, kuinka kokeilu sujui
Varkaat veivät huomattavan määrän koruja kultasepänliikkeestä Seinäjoella
Polkupyörää taluttanut jalankulkija menehtyi jäätyään auton alle Joensuussa - kuljettaja pakeni paikalta
Vuoden nimi 2025 valitaan pian - tässä ovat finalistit
Eppu Normaali lopettaa - yhtye soittaa viimeiset keikkansa ensi vuonna
Näytä lisää