Suomalaiskauneus valloittaa – Sara La Fountain on maailman viidenneksi seksikkäin kokki

27.03.2010 10:34 -

Suomalaisnaisten kauneus ei ole jäänyt salaisuudeksi ulkomaillakaan. Televisiosta tuttu Sara La Fountain valittiin yhdysvaltalaisäänestyksessä maailman viidenneksi kuumimmaksi kokiksi.

Alun perin tunnustus juontaa juurensa amerikkalaisen onlyknives-sivuston reilu vuosi takaperin sitten järjestämään äänestykseen. Listaus herätti huomiota, ja tänä keväänä uudelleen toteutetussa äänestyksessä La Fountain on edelleen listan viides.

Suomalaiskaunotar kertoi Ilta-Sanomille, että hänelle itselleen tunnustus kauneudesta selvisi yllättäen Amerikkaan suuntautuneen työmatkan puitteissa.

- Se oli ihan hauska titteli, en edes tiennyt olevani mukana sellaisessa, ennen kuin puhelin alkoi soida.

Kokki kertoo, että jenkkimediassa noteeraaminen on selkeästi herättänyt mielenkiintoa eri tahoissa ja se on avannut nopeasti uusia ovia.

- Todella iso casting-toimisto otti yhteyttä ja pyysi tulemaan käymään. Ihan hienoa, että tällainen äänestys poikii työtarjouksia ja saa laitettua verkot vesille.

Kilpailut

Uusimmat