Beckhamien pojat halutaan teinibändin videolle - Victoria ja David epävarmoja suostumisesta

19.05.2010 13:11 -

Pop-yhtye The Jonas Brothers haluaisi Victoria ja David Beckhamin pojat seuraavalle musiikkivideolleen. Vanhemmat kuitenkin ovat päättäneet harkita asiaa. Vanhin poika Brooklyn suhtautui asiaan nyrpeämmin kuin nuoremmat pojat.

Victoria ja David Beckham veivät viime lauantaina poikansa Brooklynin, Romeon ja Cruzin katsomaan The Jonas Brothers -popbändiä. Yhtye esiintyi ilmaiskeikalla Los Angelesissa The Grove -ostoskeskuksessa. Esityksen jälkeen Victoria ja David veivät poikansa tervehtimään bändin jäseniä. Kevin, Joe ja Nick ilahtuivat Beckhamien tapaamisesta. Lisäksi yhtyeen kolmikko kutsui Beckham-pojat esiintymään seuraavalla viikolla kuvattavaan musiikkivideoonsa.

The Jonas Brothersin jäsenillä on myös oma  Disney Channelilla esitettävä Jonas-niminen televisio-ohjelma. Nuoremmat veljekset, Romeo ja Cruz oivat todella innoissaan tarjouksesta, mutta Victorian ja Davidin kuopus Brooklyn esitti hieman tyynenpää. Hän ei tosin myöskään ole bändin yhtä kova fani kuin pienemmät veljensä.

Huolehtivaiset vanhemmat Victoria ja David jäivät myös pohtimaan asiaa, sillä he eivät halua poikiaan käytettävän kaupallisesti hyväksi. The Sun kertoo, että Beckham-pojille voisi olla paljon iloa ja hyötyä suostua tarjoukseen.

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat