Jackie Chan muisteli nuoruuttaan: Ei rahaa kuntosaleihin, treenasi tuolilla
Karate Kid -elokuvan tähti Jackie Chan tunnetaan kamppailulajitaiturina ja toimintakomedioista. Chan muisteli Voicelle nuoruuttaan, miten hän aikoinaan piti kunnostaan huolta.
- Kun olin nuori, ei ollut rahaa kuntosaleihin. Käytin treenaamiseen esimerkiksi tuolia ja kaikenlaisia muita ympärillä olevia huonekaluja ja tavaroita, Chan kertoo.
Samanlaisia perusoppeja Jackie Chan käytti, kun hän ideoi uuden Karate Kid -elokuvan treenauskohtauksia. Samanlaisilla perusopeilla hän treenautti myös Jaden Smithiä Karate Kidin rooliin.
Jaden treenasi Chanin kanssa noin vuoden päivät. Chan myös toivoisi, että Jaden jatkaisi treenaamista kung fun parissa ja on valmis jopa adoptoimaan Jadenin hetkeksi aikaa, jotta pojan lahjat eivät menisi hukkaan.
Kilpailut
Uusimmat
Tiivistunnelmainen uutuusdokumentti pitää otteessaan loppuun saakka: "Traaginen ja kammottava"
Metsästäjän auto anastettiin kesken hirvijahdin Kurikassa
"Elin sossun toimeentulotuella" - Vesta muistelee Vain elämää -jaksossa aikaa ennen läpimurtoa
Poptähti Mirella julkisuudesta: “Parempi ehkä, että siihen ei totu"
Rosebud Sivullisen uusi toimipiste on selvillä
Näytä lisää