Jope Ruonansuu: En jaksa olla aina esiintymässä!
Huumoritaiteilija Jope Ruonansuu paljastaa Voicelle, että ei aina jaksa olla energinen ja hauska.
Jope on joutunut jopa hieman epämiellyttäviin tilanteisiin työnsä vuoksi. Tai lähinnä silloin kun ei ole töissä. Aamulla puoli kuudelta lentokoneessa istunut Ruonansuu sai osakseen ihmettelyä koskien hänen vakavaa ilmettään.
- Kello oli puoli kuusi ja olin kuolemanväsynyt. En ajatellut viihdyttää ihmisiä siellä koneessa. Ihmiset luulevat, että olen aina täynnä energiaa ja jaksan aina olla esiintymässä, Jope kertoo.
Jopen mielestä se vain kertoo siitä, miten omakseen ihmiset ovat ottaneet hänen hahmonsa.
- Olen siitä hirmu ylpeä.
Jope Ruonansuu julkaisi hänen sketsihahmoistaan kertovan Parhaat Jopet -kirjan elokuussa.
Kilpailut
Uusimmat
Puusta pudonneet omenat voivat kutsua luokseen rottia - syksy vaatii omenapuullisilta ripeää toimintaa
Oletko lähdössä sienestämään? Vinkit, joiden avulla vältät eksymisen
Influenssarokotteen voi käydä ottamassa Yliopiston Apteekista ensi viikosta alkaen
Pauliinan kodissa on paljon kaunista katseltavaa: "Koti saa olla sellainen hyvänmielen leikkikenttä"
”En tiennyt, että pystynkö enää ikinä palaamaan lavoille” - sairaus muutti Nelli Matulan artistiutta
Näytä lisää