IL: Julkkiskokki Sara La Fountain ei kiirehdi alttarille

10.09.2010 11:00 - Karoliina Kotala

Julkkiskokki Sara La Fountain juhlisti uuden Passion for food -keittokirjansa julkistamista avopuolisonsa Antti Jokisen rinnalla.

29-vuotias La Fountain iloitsee neljä vuotta kestäneen kirjaprojektinsa valmistumisesta. 120 ruokareseptiä sisältävä Passion for food -teos julkaistiin viime torstaina Helsingissä. Mukana juhlimassa oli La Fountainin avopuoliso elokuvaohjaaja Antti Jokinen, joka paljasti myös suosikkireseptinsä uutuuskirjasta.

- Kyllä se on pekonilihamureke kanttarelliperunoilla. En itse ole hirveän hyvä ruoanlaittaja, Jokinen kertoo lehdelle.

Töiden puolesta aktiivisesti matkusteleva pariskunta ei haaveile vielä häistä. Kihlasormuksia kuusi vuotta yhdessä ollut pari on kuitenkin ehtinyt jo vaihtaa.

- Häiden aika tulee varmasti jossain vaiheessa. Kaikki on hyvin tällä hetkellä, joten mennään nyt näin, La Fountain kertoo.

Myös mallintöitä tehnyt kokki on avannut lisäksi uuden bloginsa, jossa hän kirjoittaa paitsi ruoasta, niin myös muodista.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat