BB-Satu ei koe itseään julkkikseksi
Big Brother -talosta sunnuntaina häädetty Satu kertoi Voicelle, että kokee julkisuuden edelleen vieraana.
Nainen ei oikein osaa käsittää, että BB:n myötä hänestä olisi tullut julkinen hahmo.
-En osaa ajatella sitä niin. Ehkä sitä tajuaa kaiken kun pääsee kotiin. En oikein vieläkään tajua, että olen tehnyt jotakin tv-ohjelmaa, Satu kertoi.
Satu oli soitellut kavereilleen talosta päästyään ja kertonut innoissaan kaikista asioista joita oli talossa tehnyt. Hämmästyksekseen Satu tajusi ystäviensä tietävän jo nämä asiat, koska he olivat nähneet ne televisiosta.
-En vieläkään tajua, että kaikki ovat nähneet mitä minä olen tehnyt, Satu sanoi.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaiset ovat tyytymättömiä terveydenhuoltoon - etenkin nämä asiat korostuvat
Juhannuksen menoliikenteessä voi olla vesiliirtovaara - sadetta tulossa rankasti
'Siinä ollaan niin sydänverellä ja täysin avoinna' - Helsinki Prideen odotetaan jälleen jättiyleisöä
Kadonneen pohjalaisperheen auto on löytynyt, kertoo poliisi
Helsingin kaupunginhallitus esittää uutta luonnonsuojelualuetta
Näytä lisää