Victorian ja Danielin kanssa illastanut näyttelijä: Vaikuttivat hyvin rakastuneilta

02.11.2010 10:15 - Eeva Rajala

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel illastivat eilen Presidentinlinnassa 160 kutsuvieraan kanssa. Kutsuttujen joukossa oli muun muassa Sokkokokki-ohjelmaa juontaja Maria Sid.

Näyttelijä/ohjaaja Sid kertoi Voicelle, että kruununprinsessapari vaikutti todella rakastuneilta. Vickan ja Daniel olivat olleet myös hyvin seurallisia ja keskustelivat kaikkien kanssa illan aikana.

Illan aikana vieraat olivat innostuneet laulamaan kuorolauluna Muumilaulua, kun kutsuvieraita viihdyttänyt Fork-lauluyhtye esitti biisiä.

- Se oli mielenkiintoinen kuoro, täytyy sanoa, Sid kommentoi.

Kutsu illallisille oli tullut Sidille melko myöhään, mutta naisen mukaan oli hienoa, että pukukoodina oli ollut vain tumma puku. Ei tarvinnut liikaa alkaa panostaa. Ilta oli sujunut näyttelijän mukaan leppoisasti ja paikalla oli vallinnut lämmin tunnelma.

Tänään kruununprinsessaparin voi bongata Helsingin kaupungintalon parvekkeelta noin klo 11.10. Kauppatorilta on hyvä näköyhteys parvekkeelle. Kannattaa muistaa myös, että Pohjoisesplanadi suljetaan liikenteeltä yhdentoista maissa Mariankadun ja Unioninkadun väliseltä osuudelta.

Kilpailut

Uusimmat