Huh, tuleeko BB-Elisabetista poliisi?
Big Brother -talosta sunnuntaina häädetty Elisabet aikoo mennä armeijaan. Naisen mukaan sieltä saa muun muassa elämän kokemusta.
- Kokemuksen kannalta. Ja se tuo myös lisää pisteitä poliisikouluun. Se kasvattaa myös ihmisenä, Elisabet kertoo Voicelle.
Poliisin pesti näyttää kiinnostavan naista, mutta Elisabet haluaa kokea armeijan ensin. Elisabet on aiemmin työskennellyt muun muassa vartijana, muttei tiedä palaako töihin. Hän oli pohdiskellut, olisiko mahdollista päästä takaisin vartijaksi.
Nainen oli saanut kuitenkin kuulla, ettei välttämättä kannata. Keskustelupalstoilla kun on ollut erikoista juttua asiasta. Elisabet kertoo, ettei häntä pelota palaaminen vartijaksi, mutta asiasta pitää hänen mukaansa keskustella pomon kanssa.
Kilpailut
Uusimmat
HS: Antti Luusuaniemen perustama filmifestivaali asetettiin konkurssiin
IS: Karanneet biisonit palasivat kotiin
Kirjastolainaaminen korkeimmalla tasolla lähes 20 vuoteen - katso, mitkä teokset löytyvät kärkisijoilta
Kirkon lattian alta löytyi kolme muumiota Turussa - vainajien henkilöllisyys jäänee arvoitukseksi
Tuoko juhannus mukanaan flirttiä, matkoja vai rentoa oleilua? Katso, mitä tekoälyn luoma horoskooppi lupaa
Näytä lisää