IS: Työnantajat palkkaavat yksityisetsiviä käräyttämään terveitä sairaslomalaisia

13.12.2010 07:32 -

Ilta-Sanomat kirjoittaa, että työnantajat ovat palkanneet jopa yksityisetsiviä käräyttääkseen sairautta esittävän työntekijänsä.

Suomen yksityisetsivä - ja lakitoimistoliiton puheenjohtaja Pentti Lintunen kertoo lehdessä, että etsiville on tullut viime vuosina entistä enemmän toistuvia sairauslomia koskevia toimeksiantoja.

-Määrät eivät ole suuria, mutta varovaisesti arvioiden tällaisia merkkejä on, Lintunen kertoo.

Yksityisetsiville tulevat toimeksiannot ovat Lintusen mukaan useimmiten lähtöisin työyhteisön sisältä.

-Kukaan ei halua nousta itse kertomaan, ja asiasta halutaan puolueeton näyttö, Lintunen jatkaa lehdessä.

Valesairaaksi tekeytymisen taustalla on usein se, että työntekijä toimii työn ohella myös yrittäjänä ja käyttää sairausloman oman yrityksen asioiden hoitamiseen, mutta kerää kuitenkin sairauslomalta palkkaa.

SAK:n työympäristöasiantuntija Raili Perimäki tuomitsee työnantajien toiminnan Ilta-Sanomissa, mutta työnantajien toiminta ei kuitenkaan yllätä häntä.

Kilpailut

Uusimmat