IS: Bam Margeraa odotettiin turhaan Suomeen – tyttöystävä vakavasti sairaana

21.12.2010 09:08 - Eeva Rajala

Jackass-tähti Bam Margeran piti saapua Suomeen oman elokuvansa esitykseen. Mies kuitenkin perui Suomeen tulonsa, sillä hänen tyttöystävänsä joutui sairaalaan, kertoo Ilta-Sanomat.

The 69 Eyes -yhtyeen rumpalin Jussi69:n oli tarkoitus isännöidä kestejä Helsingin Bar Bäkkärissä, missä järjestettiin kaikille avoimet pikkujoulubileet. Margeran oli tarkoitus juontaa bileet, mutta miehen kertoman mukaan mitkään bileet eivät ole tärkeämpiä kuin hänen tyttöystävänsä. Margera kertoo hänen tyttöystävänsä olevan vakavasti sairas.

- Tyttöystäväni vointi ei ole kohentunut toivotulla tavalla, joten olen pahoillani, mutta minun on oltava täällä hänen luonaan, Bam sanoo.

Margera kuvasi Where The F-k Is Santa? -elokuvansa Suomessa muutama vuosi sitten. Tarinassa etsitään nimensä mukaisesti pukkia ja etsinnöissä auttavat muun muassa HIM-solisti Ville Valo sekä Duudsonit.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat