IS: Onko freelance-näyttelijän työ kerjäämistä?

31.01.2011 19:00 -

Näyttelijä joutuu riipimään leipänsä miltei kerjäämällä, jos vakituista kiinnitystä teatteriin ei ole. Toisaalta laitosteatterin työajat ovat kaikkea muuta kuin ihmisystävällisiä, eikä palkkakaan päätä huimaa.

60 vuotta täyttävä Eija Ahvo kertoo luopuneensa vakituisesta työstä lastensa vuoksi.

- En halunnut tuntea jatkuvasti huonoa omaatuntoa. Arjelle pitäisi antaa paljon nykyistä enemmän oikeuksia. Pitäisi elää juuri käsillä olevia minuutteja, eikä loikkia niiden yli, kertoo Eija Ilta-Sanomille.

Lasten ollessa pieniä Eija pyysi Helsingin kaupunginteatterista löysempää aikataulua, mutta se ei teatterille sopinut. Eijan nyt jo aikuiset lapset ovat myös musiikintekijöitä. Venla muistetaan muun muassa Salatuista elämistä, Joonas elokuvasta Tyttö sinä olet tähti.

Eija luonnehtii olevansa elämän täydennyskoulutusvaiheessa. Hän uskoo, että ihminen syntyy tavallaan uudelleen 50-vuotiaana, kun ruuhkavuodet ovat ohitse. Maailmaa katsellaan tuolloin uusin silmin.

Eija käy parhaillaan Tommy Hellstenin koulutusta oppiakseen lisää toisen kuuntelemisesta ja auttamisesta.

- Maailma on täynnä yksinäisiä ihmisiä, joita ei kukaan kuuntele. Mitä enemmän löytyy kuuntelutaitoisia ihmisiä, sen parempi koko maailmalle, Eija toteaa Ilta-Sanomille.

Yleisö arvostaa Eijaa tarinallisten laulujen tulkitsijana. Tällä hetkellä Eijalla on kollegansa Susanna Haaviston kanssa työn alla Tommy Tabermanin runoihin pohjautuva teos, jonka sävellykset ovat Toni Edelmanin kynästä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat