Katkera BB-Niko IS:lle: Big Brother tuhosi elämäni!

26.02.2011 09:43 -

Big Brotherissa vuonna 2008 riehuneen Niko Saarisen mukaan tuotantoyhtiö haukkui BB-kilpailijoita ohjelman aikana. Katkeroituneen miehen mukaan tuotantoyhtiö profiloi asukkaat jo ennen ohjelman alkua.

- Persooniamme vääristeltiin. Minä olin se kiintiöhomo, joka aina vain huutaa, Saarinen kertoo Ilta-Sanomille.

Myös televisiossa nähdyt, päiväkirjahuoneessa käydyt keskustelut, olivat asukkaille hajottavia hetkiä.

- Päiväkirjahuoneessa tuotantoyhtiö yritti hajottaa meitä koko ajan sanomalla: "Mitä Suomi ajattelee tuollaisesta pillittävästä homosta?" tai: "Te olette Suomen paskimmat BB-asukkaat", Niko muistelee.

Big Brother toi Nikon elämään paljon ongelmia. Hän menetti työpaikkansa, eikä isäkään ole pitänyt yhteyttä poikaansa ohjelman jälkeen. Myös tappeluista ja tappouhkauksista tuli Saariselle arkipäivää.

- Tuotantoyhtiö ei valmistellut meitä mitenkään talon jälkeiseen elämään. Minua revittiin paikasta toiseen kuin sirkusapinaa. Minut vietiin juontamaan baariin, joka oli täynnä räkäkännisiä. Tappeluihin siinä joutui. Vielä nytkin kuulen kauppakeskusten käytävillä haukkuja.

Niko nähtiin Big Brotherissa vuonna 2008 ja tuolloin mies poistettiin talosta agressiivisen käytöksen vuoksi. Viime tuotantokaudella Nikoa pyydettiin ohjelmaan uudelleen ja tuolloin Saarinen viihtyi talossa viisi päivää.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat