Kollegat haukkuivat Sinkkuelämää-tähteä

01.06.2011 11:35 - Eeva Rajala

Sinkkuelämää-sarjasta ja elokuvista tuttu Sarah Jessica Parker on saanut haukkuja kahdelta kollegaltaan.

Haukkujina toimivat Sarah Jessica Parkerin entinen miesystävä Rob Lowe sekä Parkerin vastanäyttelijänäkin toiminut Bradley Cooper, kertoo Contactmusic. Mieskaksikko oli vieraana brittiläisen Graham Nortonin show'ssa ja innostuivat pilke silmäkulmassa haukkumaan kummallekin tuttua Parkeria.

Miehet paljastivat, etteivät ole naisen suuria faneja. Lowen mukaan Parker oli suuttunut taannoin miehen omaelämäkerrasta. Lowe kun ei ollut muistanut Stories I Only Tell My Friends -teoksessa, että Parkerilla on siniset silmät. Vielä hauskemmaksi asian tekee Lowen mukaan se, että kuuli Parkerin suuttumisesta kolmannelta osapuolelta.

- Hän ärsyyntui siitä. Hän oli, että "En voi uskoa, ettet muka muista silmieni väriä", Lowe paljasti.

Kauhea kankkunen II -elokuvan tähti Bradley Cooper on taannoin nähty Parkerin kanssa sekä Sinkkuelämää-sarjassa että Failure to Launch -elokuvassa. Cooper kertoi, miten Parker oli kieltänyt elokuvan suutelukohtauksessa Cooperia työntämästä kieltään naisen suuhun.

- Jotta haukkumiset saavat jatkoa, Parker pyysi kolmatta osapuolta kertomaan, etten saa laittaa kieltäni hänen suuhunsa, Cooper repeili brittishow'ssa.

Lowe jatkoi juttua vielä lisäämällä, että Parker on aina ollut kiinnostunut kolmansista osapuolista.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat