Satu Tuomiston koira söi sängyn

06.06.2011 13:14 - Eeva Rajala

Juontaja Satu Tuomistolla on 1-vuotias koira Leo, joka on jo näyttänyt taitonsa esineiden hajottamisessa.

Satu Tuomiston Leo-koira on rodultaan Rhodesiankoira (Rhodesian Ridgeback). Tuomisto kertoi Voicelle, miten koira oli taannoin syönyt sängyn.

- Parisängyn puolikkaan söi siinä päiväpalana. Taisi tulla koiralle nälkä. Teki mieli hevosta, Tuomisto naureskelee.

Tuomisto tietää, että tapaus on koiranomistajan arkea. Parit kengätkin Leo on laittanut uuteen uskoon. Nainen kertoo, että viime viikkoon saakka kotona oli selvitty ilman kenkäongelmia. Hänen mukaansa koira vaistoaa, kun omistaja on lähtemässä vaikka työreissulle ja kostaa asian.

Tuomisto koira kasvaa massaa vielä ainakin viisi kiloa. Vaikka koira joskus tuhojaan tekeekin, Tuomisto on aina tiennyt hankkivansa pienen koiran sijasta ison.

Tuomisto juontaa ShowHAU! -nimistä ohjelmaa TV Viidellä. Kyseessä on vähän kuin koirien hauskat kotivideot. Ohjelma on koko perheen ja kaikkien koiraihmisten ohjelma, johon katsojatkin pääsevät osallistumaan. Ohjelma tulee sunnuntaisin klo 17.30.

Kilpailut

Uusimmat